Pikkuleijonat kohtaa vaarallisen Sveitsin

Mikko Rantanen
Mikko Rantanen onnistui Tanska-ottelussa.Lehtikuva
Julkaistu 19.04.2014 13:31(Päivitetty 19.04.2014 13:59)

Petteri Töyrylä

Suomen alle 18-vuotiaiden joukkue saa MM-kisoissa lauantaina vastaansa hyvän mittarin, kun vastaan asettuu Sveitsi.

Pikkuleijonat onnistuivat kisa-avauksessaan voittamalla Tanskan 6–1. Sinipaitojen paras koostumus ottelussa oli kakkoskenttä, jossa TPS-kasvatti Mikko Rantanen teki hattutempun. Ässät-juniori Juho Lammikko nappasi itselleen kolme syöttöpistettä.

Suomen puolustajista esiin nousi ottelussa Espoo Bluesin A-junioreiden kultamitalisti Sebastian Moberg. Kiekollinen pakki toimi ylivoiman viivamoottorina ja saalisti ottelussa tehot 1+1.

”Mossen” seurakaveri Kaapo Kähkönen otti muutaman näyttävän kopin, muttei joutunut vielä todelliseen testiin. NHL-varausta kesällä odotteleva Kähkönen on Suomen ykkösmaalivahti ja aloittaa mitä todennäköisimmin maalilla Sveitsiä vastaan.

Sveitsin nuorten maajoukkueet paranevat tasaisen tappavaan tahtiin joka vuosi. Tässä ikäluokassa Sveitsillä alkaakin löytymään todellista taitoa. Kaksikko Kevin Fiala–Denis Malgin pelasi loistavasti USA:ta vastaan, kun Sveitsi voitti 4–2.

Sveitsiltä ei löydy Suomen kaltaista ratkaisuvoimaa joka kentästä. Punapaidat peluuttavat todella paljon ykköskenttäänsä, jota vastaan Pikkuleijonien on pelattava tarkkaa viisikkopeliä. Niin ikään maalivahtipelissä Suomella on merkittävä etu.

Kentällisissä vielä kysymysmerkkejä