Helsingin pitkän radan SM-uintien avauspäivänä ei laajamittaisista SE-murskajaisista vielä ollut tietoa, mutta yksi Suomen ennätys tuli möyhennetyksi muidenkin edestä. Naisten 200 metrin sekauinnin SE:stä lähti torstain aikana löysää pois yhteensä 2,77 sekuntia.
Aamun alkuerissä Hanna-Maria Seppälä paransi omissa nimissään ollutta ennätystä 2.17,00 reilut puolitoista sekuntia aikaan 2.15,32. Illan finaalissa 16-vuotias Emilia Pikkarainen höyläsi ajasta vielä reilun sekunnin. Uusi kovasti kohentunut SE on nyt mallia 2.14,23.
- Aamulla uinti tuntui jo niin rennolta (2.17,60), että ajattelin pari sekuntia pystyväni parantamaan. Ihan näin kovaan aikaan en uskonut, Pikkarainen myönsi.
Pikkaraisen ennätysuinnin huikeutta korostaa se, että viereltä puuttui kirittämästä Seppälä, joka jätti torstain sekauinnit alkuerään.
- Olen niin kova kilpailijaluonne, että Hanna-Marian avulla olisi tuosta ajasta voinut vielä vähän saada pois, soolouinnilla uuden SE:n kauhonut vantaalainen selvitti.
Myös Mäkelänrinteen uintikeskuksen yleisö olisi osannut arvostaa kahden huippunaisen yhteenottoa, mutta se jää Helsingin SM-uinneissa näkemättä. Pikkaraisen loppukisojen ohjelmaan kuuluu vain 100 ja 200 metrin perhosuinnit, joihin Seppälä puolestaan ei osallistu.
Pitkän radan (50 m) SM-kilpailut, 1. päivä:
Naiset:
100m vu: 1) Hanna-Maria Seppälä KeUi 55,11, 2) Marlene Niemi HSS 56,43, 3) Linda Laihorinne OUS 56,96, 4) Riia-Rosa Koskelainen KeUi 57,39, 5) Lotta Nevalainen VuUS 58,67, 6) Riikka Majander SWIM 58,72, 7) Jenni Niskala HSS 58,73, 8) Melina Heikkinen HeiI 58,91.
200m su: 1) Ida Salo AUi 2.22,70, 2) Anni Alitalo Cetus 2.23,21, 3) Heta Hölttä HSS 2.24,96, 4) Erica Nieminen VUS-VSS 2.28,29, 5) Anniina Ala-Seppälä LaUS 2.29,23, 6) Mira Turunen VanVe 2.29,71, 7) Aino Alastalo BS-PU 2.29,79, 8) Jenni Luttinen ViesU 2.33,16.
200m sku: 1) Emilia Pikkarainen VanVe 2.14,23 (SE), 2) Patricia Aschan RaisU 2.21,19, 3) Noora Laukkanen OU-73 2.21,59, 4) Jenna Laukkanen SCV 2.22,14, 5) Katja Pyörälä OU-73 2.22,15, 6) Petra Soininen Cetus 2.25,39, 7) Emilia Uusitalo VUS-VSS 2.25,91, 8) Riikka Majander SWIM 2.27,65.
50m pu: 1) Heidi Karjalainen KuUS 27,69, 2) Jenni Niskala HSS 27,79, 3) Linda Laihorinne OUS 28,06, 4) Melina Heikkinen HeiI 28,27, 5) Ida Villa VUS-VSS 28,38, 6) Anni Alitalo Cetus 28,43, 7) Kaisla Kollanus SiHy 28,49, 8) Noora Sartela AUi 28,72.
800m vu: 1) Eveliina Jaakkola ÅSK 9.02,23, 2) Inga Virtanen HSS 9.11,44, 3) Laura Lajunen SWIM 9.19,34, 4) Tiina Lindgren HSS 9.19,43, 5) Jonna Teräväinen SWIM 9.25,80, 6) Anniina Ala-Seppälä LaUS 9.29,82, 7) Aino Erkinaro OUS 9.37,61, 8) Karoliina Kangas Virkiä 9.41,20.
100m ru: 1) Iisakki Ratilainen JoUS 1.02,71, 2) Ossi Oksa ÅSK 1.03,86, 3) Eetu Karvonen KOO-VEE 1.04,04, 4) Riku Karhu TaTU 1.05,55, 5) Niko Hämäläinen Cetus 1.05,72, 6) Matti Mattsson PUS 1.05,75, 7) Reijo Hyvenen HSS 1.05,77. Jussi Leinonen KOO-VEE hylättiin.
400m vu: 1) Severi Allonen SWIM 3.59,64, 2) Aleksi Eskelinen Cetus 4.04,73, 3) Antti Pehkonen Cetus 4.07,02, 4) Ville Pikkarainen VanVe 4.08,32, 5) Antti Viilos SWIM 4.15,14, 6) Niklas Bergfast VUS-VSS 4.19,16, 7) Lauri Leinonen KOO-VEE 4.19,47, 8) Henri Härkönen SGR 4.21,54.
200m pu: 1) Ilkka Hanhineva JS-PU 2.03,31, 2) Mika Sola RaisU 2.03,67, 3) Marko Vilpponen MaU 2.09,17, 4) Lauri von Pfaler HSS 2.12,45, 5) Jami Kallio RaisU 2.13,49, 6) Antti Tamminen HSS 2.13,55, 7) Petja Yritys TaUS 2.16,73, -) Mikko Alpola Cetus keskeytti.
50m su: 1) Matti Mäki HSS 26,55, 2) Manu Mäntymäki NumKis 26,63, 3) Ville Korpi RaisU 27,01, 4) Sergei Haukka KoU 28,09, 5) Jari Schwarte Cetus 28,25, 6) Miika Nordblad ÅSK 28,33, 7) Göran Porvali Cetus 28,34, 8) Timo Glander HSS 28,91.
4x200m vu: 1) Cetus 7.46,15, 2) Swim 7.50,66, 3) HSS 7.52,30, 4) ÅSK 8.02,93, 5) Cetus 8.04,35, 6) JoUS 8.05,97, 7) SCR 8.11,23, 8) KOO-VEE 8.19,87.
(MTV3-STT)