Pikaremontti päivässä: asumisviihtyisyyttä sisustuslevyillä

Asunnossa oli ongelmana akustiikka. Oikeastaan siinä oli kahdenlaista pulmaa: ensinnäkin ääni kaikui likkaa, toisaalta haluttiin vähentää äänien johtumista alakerran oleskelutiloista yläkerrassa sijaitseviin makuuhuoneisiin. Avuksi otettiin akustiikkalevyt.

– Äänen tasoon voidaan vaikuttaa, selittää aluemyyntipäällikkö Riku Hassi Ecophon Akustiikkakatoista.

– Mitä enemmän tilassa on A-luokan materiaalia, sitä enemmän äänienergiaa saadaan imettyä pois ja äänenvoimakkuus laskee.

Olohuoneen seinään levyt kiinnitettiin alumiiniprofiilien avulla. Ne oli mitattu ja katkaistu oikeisiin mittoihinsa jo etukäteen ja liitettiin toisiinsa kulmakappaleiden avulla, joita on saatavana sekä ulko- että sisäkulmiin.

Seinään profiilit kiinnitetään metallikynsillä ja ruuveilla. Ruuvaus tapahtuu alustan mukaan: kiviseinään tulpan avulla, levyseinään - kuten tässä tapauksessa, jossa oli takana kipsilevy - suoraan koolaukseen. Valmistajan ohjeen mukaan profiilin kiinnitysväli on 40 cm.

Tavallisesti profiilikehys pystytään kiinnittämään kokonaan valmiiksi ja sen jälkeen pujottamaan levyt paikalleen. Tällä kertaa katossa oli kantava palkki, jonka ympärille kehys tehtiin erikseen sitten, kun levyt oli pantu paikalleen.

Levyjen mitat ovat 120 x 120 cm tai 120 x 240 cm ja paksuus 40 mm. Niitä on hyvin helppo leikata veitsellä ja rasianreiät syntyvät vaivattomasti tavallisella rasiaterällä.

Akustiikan parantamiseen on useita vaihtoehtoja

Levyn pituus lasketaan lisäämällä kehyksen vapaaseen aukkoon 11 mm:

sillä tavalla levyn mahtuu pujottamaan aukkoon ja kun sen laskee alaprofiilin päälle, profiili pitää sen paikallaan sekä ylä- että alareunasta. Sama kaava toimii tietysti myös leveyssuunnassa. Levyissä on kaikilla sivuilla kapeat raot, joihin pujotettavilla latoilla levyt sidotaan toisiinsa. Liimaa ei tarvita missään vaiheessa.

Seinälle tuleva levy oli päällystetty sisustuskankaalla, johon voi painattaa haluamansa kuvan vaikka jonkin oman valokuvansa pohjalta. Kangas taittuu hiukan kylkien puolelle, joten se pysyy tiukasti paikallaan vaikka lapset sitä leikkiessään huitoisivat.

– Akustiikan parantamiseen on useampiakin vaihtoehtoja, Hassi toteaa.

– A-luokan 40 mm paksua tuotetta voidaan käyttää suoraan pintaan kiinnitettynä, joko liimattuna tai listoilla. Kun se irrotetaan pinnasta, saavutetaan edelleen vähän parempi vaimennus. Lisäksi silloin saadaan vaimennettua myös kattoon kimpoavat ääniaallot.

Yläkerran aulan akustiikka parannettiin ripustamalla maalattu akustiikkalevy kattoon vaijereilla ja jousikoukuilla. Sähkömies asensi levyn taakse lamput, joilla saatiin aikaan miellyttävä, pehmeä valaistus.

Lisätietoja:

Ekophon

www.ekophon.fi

Lue myös:

    Uusimmat