Piinaava kierre veti keihästähti Oliver Helanderin syviin vesiin – "En tiennyt, pitäisikö jatkaa"

Oliver Helander yhtä hymyä voiton jälkeen -"Aina kiva voittaa" 1:38
Oliver Helander oli yhtä hymyä Paavo Nurmi Gamesissa heitetyn ennätyksen jälkeen.

Oliver Helander on kokenut viime vuosina henkisesti raastavia aikoja, mutta nyt aurinko on alkanut paistaa jälleen 25-vuotiaan keihästähden urapolulle.

Helander nosti nimensä jälleen urheilukansan huulille tiistaina Paavo Nurmi Gamesissa, kun hän heitti kovatasoisen keihäskilpailun voittoon uudella komealla ennätyksellään 89,83. Taso on kova myös lauantaina, jolloin Helander heittää Kuortane Gamesissa.

Tiistaisen PNG:n jälkeen Helander on harjoitellut kevyesti ja palautellut kroppaansa parhaaseen mahdolliseen iskukykyyn tulevaa kisaa ajatellen. Helander hamuaa pitkää keihäskaarta myös Kuortaneella.

– Haluaisin heittää 85 metriä ainakin. Sille tasolle pitäisi pystyä heittämään joka kisassa – se on tavoitteena. Vaikka on luvattu vähän huonompaa säätä, niin kyllä niissäkin olosuhteissa pitäisi pystyä heittämään pitkälle, Helander ennakoi MTV Urheilulle.

Tero Pitkämäki toi muutoksia harjoitteluun

Helander sai viime syksynä uuden valmentajan, kun Suomen keihäslegenda Tero Pitkämäki otti suomalaistähden siipiensä alle. Uuden valmentajan myötä Helanderin tekemiseen on tullut myös uutta.

– Pieniä muutoksia ollaan tehty. Ei mitään isoja juttuja. Olemme panostaneet heittämiseen. Olen säännöllisesti pystynyt heittämään talven aikana ihan hyvin. Se alkaa näkymään nyt tuloksessakin. Siinä on ollut ehkä se isoin muutos, Helander perkaa.

Pitkämäki on muuttanut Helanderin harjoitustottumuksia vähentämällä päivittäistä kuormaa.

– Aiempina vuosina olen yleensä harjoitellut kaksi kertaa päivässä, mutta nyt olen suurimman osan päivistä harjoitellut vain kerran. Se on ollut isoin muutos.

– Terveyden ehdoilla ollaan menty. Se olisi minulle tärkein asia, että pysyisin terveenä ja saisin ehjän kilpailukauden moneen vuoteen, Helander toteaa.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

"Oli vaikeita aikoja"

Helander teki kunnollisen läpimurtonsa kansainväliselle keihäskartalle vuonna 2018, kun hän heitti Pietarsaaressa 88,02 metriä. Helander nousi silmänräpäyksessä Suomen uudeksi keihästoivoksi.

Viime vuodet ovat kuitenkin olleet vaikeita. Vaikka keihäs on lentänyt ennätyskesän jälkeenkin mukavasti useampaan otteeseen yli 86 metrin, on tulosten taustalla ollut haasteita.

Helander on kärsinyt viime vuosien ajan paljon loukkaantumisista, jotka ovat tehneet hänen kilpailukausistaan rikkonaisia ja vaikeita. Kausi 2020 jäi Helanderilta täysin väliin olkapäävaivojen vuoksi.

Jatkuvat vammat värittivät Helanderin kilpailukauden synkemmäksi myös viime kesänä. Alkukesästä Helander jätti Orimattilan kilpailun kesken kolmen yliastutun heiton jälkeen. Haasteet jatkuivat aivan Tokion olympialaisten alla, kun Helander loukkasi harjoituksissa reiden lähentäjälihaksensa.

Helander nähtiin kuitenkin olympiakarsinnassa, mutta puolikuntoisen suomalaisen suoritus jäi vaisuksi ja haaveet finaalipaikasta murenivat.

Loukkaantumisten sävyttämät vuodet ovat olleet Helanderille henkisesti raskaita.

– Välillä on ollut vähän vaikeampaa ja välillä helpompaa. Viime vuonna oli ehkä se pahin kohta Orimattilan kisan jälkeen. Silloin oli kyllä aika vaikeita aikoja. En tiennyt oikein, pitäisikö jatkaa tätä hommaa. Oli kipuja vähän joka paikassa, eikä keppi oikein lentänyt. Onneksi loppukesästä sai vähän onnistumisia, mikä toi potkua tähän kauteen, Helander kertoo.

Huima alku arvokisakesälle

Nyt Helander on uudessa nosteessa. Ehjän harjoituskauden myötä kesän keihäskentille on hyökännyt hyväkuntoinen heittäjä. Osviittaa Pitkämäen ja Helanderin hyvin alkaneesta yhteistyöstä saatiin tiistaina Turussa, kun hän rykäisi uudeksi ennätyksekseen 89,83.

Helander jätti PNG:n tasokkaassa keihäskisassa taakseen Tokion olympiavoittaja Neeraj Chopran, Lontoon olympiavoittaja Keshorn Walcottin ja tällä kaudella yli 93 metriä heittäneen Anderson Petersin.

Hieno uusi ennätys ja Turussa napatut kovat päänahat helpottivat viime vuosina kertynyttä tuskaa.

– Kyllähän se tuntuu hyvältä. Vanha ennätys oli kuitenkin neljän vuoden takaa. Kyllä se tuntui hyvältä, että pystyi heittämään noin pitkälle ja voittamaan sen kisan. Se oli tasokas muutenkin, Helander iloitsee.

Käynnissä oleva kesäkausi on yleisurheilijoiden kannalta poikkeuksellinen, kun arvokisamitaleista taistellaan niin MM- kuin EM-kisoissakin. Helanderin valmistautuminen arvokisarypistykseen on sujunut täysin aikataulussa.

Jos kaikki sujuu suunnitellusti, Helander nähdään kilpakentillä Kuortaneen lisäksi vielä Oulun ranking-kisoissa ja Tukholman Timanttiliigassa ennen siirtymistä Eugenen MM-kisoihin valmistavalle harjoitusjaksolle.

Tavoitteet arvokisakesälle ovat maltilliset. Ainakin ne tavoitteet, jotka Helander ääneen lausuu. Urheilijan takaraivossa tähtäin on kuitenkin varmasti asetettu korkealle.

– En ole päässyt vielä arvokisafinaaliin. Se on ainakin minimitavoite. Tietysti minulla on vähän kovempiakin tavoitteita, mutta ei puhuta niistä nyt, Helander vihjailee.

Lue myös:

    Uusimmat