"Piilouduimme perunakellariin" – ukrainalaiskyläläiset näyttävät, millaisissa oloissa he piilottelivat tulituksilta
Tshernihivin lähikylien asukkaat esittelivät kuvausryhmälle tuhoutuneita naapurustojaan. Monet heistä oli viettänyt päiviä kellareissa piilossa tulitukselta.
Bobrovytsjan kylässä asuva 63-vuotias eläkeläinen Natalia Titova osoittaa talon raunioiden keskellä olevaa maakellaria, jossa hän aviomiehensä, lapsensa ja miniänsä kanssa olivat suojassa.
– Täällä meillä oli taittosänky, katsokaa.
Heidän talonsa oli syttynyt tuleen, ja he joutuivat pakenemaan.
– Olemme eläneet täällä pitkään, yli 30 vuotta. Meidän talomme pommitettiin, menetimme kaiken, Titova sanoo kyyneleitä pidätellen.
Myös 72-vuotias Volodymyr Mitenkov joutui piiloutumaan pommituksilta.
– Me piilouduimme perunakellariin, Mitenkov sanoo.
– Siellä oli jääkylmä. Se oli pelottavaa.
Venäläisjoukot alkoivat vetäytymään Pohjois-Ukrainassa sijaitsevasta Tshernihivistä maaliskuun lopulla. Vaikka taistelut ovat hiljentyneet, kylistä on jäljellä pitkälti vain raunioita. Asukkailla on myös pulaa elintarvikkeista ja sähköstä.
Kyläläiset esittelivät olosuhteita, joissa he olivat sinnitelleet tulituksen ajan – katso videoraportti artikkelin alusta.
Uusimmat
-
20:35
Slovakian pääministeri taistelee hengestään salamurhayrityksen jälkeen – tämä epäillystä ampujasta tiedetään
-
20:29
Roope Hintz sivuun NHL-pudotuspelisarjan ratkaisupaikasta
-
20:18
Kuka on hengestään taisteleva Robert Fico? Veteraanipoliitikko taituroi idän ja lännen välissä
-
20:15
Anna Puun lapsi täytti kolme vuotta – suloinen kuva julki
-
20:14
Venäjän jättänyt olympia-ampumahiihtäjä teki yllätysratkaisun
-
20:02
Karu tutkimustulos Yhdysvalloista: 99 prosenttia autoista sisälsi haitallisia aineita
-
19:51
MM-lätkässä hurjat maalijuhlat – Tshekki rymisteli Tanskan yli
-
19:41
Jyväskylässä jymähti uusi pikamatkan Suomen ennätys: "Oli yllätys"
-
19:33
Kevään lämpöennätys paukkui taas rikki – 26,5 astetta
-
19:28
EU jyrähtää Israelille: Sotilasoperaatio Rafahissa lopetettava välittömästi
-
19:10
Orpo hymähtää Zaharovan pilkkaviestille: "Ei toimi"
-
19:09
Tältä näyttää Salkkarit-tähti Hanna Kinnusen hulppea mökki
-
19:01
Miten näpyttelet tekstiviestin? Tapa saattaa paljastaa ikäsi
-
19:01
Veikkaus on käytännössä jo menettänyt monopoliaseman verkossa – tämä kaikki voi pian muuttua
-
18:57
Michael Schumacherin omaisuutta myytiin miljoonilla euroilla – huutokaupassa erikoinen käänne
-
18:52
Helsingin kaupungin tietomurtajaa motivoi raha – taustalla todennäköisesti kansainvälinen rikollisuus
-
18:36
Biden on menettämässä tärkeitä äänestäjiä Gazan tilanteen vuoksi: "En välitä vaikka kuolisit!"
-
18:16
Välikysymyskeskustelu kuumensi tunteita: "Ei talous lähde kasvuun kahta kättä roikottamalla"
-
18:11
Olympiaurheilija käytti humalaan juottamaansa nuorta seksuaalisesti hyväksi – elinikäinen toimintakielto
-
18:11
Presidentti Stubb tuomitsee jyrkästi Slovakian pääministeriin kohdistuneen hyökkäyksen
-
Lataa lisää