Pihkavoiteen teho osoitettu tieteellisessä tutkimuksessa

Vanhanajan kansanlääkkeen, pihkavoiteen teho haavojen ja tulehdusten hoidossa on osoitettu nyt myös tieteellisesti. Suomalaistutkimuksen mukaan painehaavat paranevat tilastollisesti merkitsevästi paremmin pihkavoiteella kuin hopeaa sisältävällä hydrofiiberillä.

Lääketieteen lisensiaatti Arno Sipponen Husin ortopedian ja traumatologian klinikalta ennustaa, että pihkavoidetta käytetään vastedes yleisesti painehaavojen hoidossa.

Jo vanha kokemus on kertonut, että pihkavoiteella on tehoa haavojen hoidossa. Sen on myös tiedetty jarruttavan useiden haavatulehduksia aiheuttavien, jopa antibiooteille vastustuskykyisten bakteerien kasvua.

Suomalaisryhmä tutki pihkavoidetta vaikeiden painehaavojen hoidossa yhdentoista suomalaisen terveyskeskuksen vuodeosastolla. Pihkavoidetta ja verrokkivalmistetta käytettiin siten, että infektoituneen tai runsaasti erittävän haavan haavasidokset vaihdettiin päivittäin ja kuivan haavan kolmen päivän välein.

Pihkavoiteella hoidetut haavat paranivat paremmin ja niistä saatiin häädettyä myös infektioita aiheuttavat bakteerit tehokkaammin kuin hydrofiiberillä.

Tulokset on tänään julkaistu British Journal of Dermatology -tiedelehdessä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat