Phuketin lentokenttä avautui tsunamivaaran jälkeen

Kuvassa länsimaalaisia turisteja veneretkellä Phuketin läheisillä Phi Phi -saarilla.
Länsimaalaisia turisteja veneretkellä Thaimaan Phuketin läheisillä Phi Phi -saarilla.
Julkaistu 11.04.2012 19:00(Päivitetty 16.04.2012 11:23)

Thaimaan Phuketin kansainvälinen lentokenttä on jälleen avattu sen jälkeen, kun maan viranomaiset peruivat Indonesian maanjäristysten seurauksena annetun tsunamivaroituksen.

Thaimaa antoi tsunamivaroituksen kuuteen Andamaanien rannikon maakuntaan. Varoitus kuitenkin peruttiin myöhemmin.

Ulkomaisten turistien suosima Phuketin lentokenttä eteläisellä Thaimaan saarella suljettiin tsunamivaroituksen jälkeen ja kaikki lennot ohjattiin läheiselle Krabin saarelle. Kentän avauduttua normaaliin päiväjärjestykseen pyritään palaamaan niin pian kuin mahdollista, lentokentän virkailija kertoi uutistoimisto Reutersille puhelimitse.

Suomalaisista matkanjärjestäjistä Aurinkomatkoilla on Thaimaassa parhaillaan noin 700 turistia. Kaikki ovat saapumassa kuluvan viikon aikana takaisin. Koska sesonki on lopuillaan, uusia matkaajia ei ole enää lähdössä Suomesta Thaimaahan.

Aurinkomatkojen asiakkaiden ensimmäinen paluulento on huomenna. Aurinkomatkojen toimitusjohtaja Tuomo Meretniemi kertoi aiemmin tänään, että mikäli Phuketin lentokenttä olisi ollut kiinni vielä huomenna, matkatoimiston täytyisi alkaa miettiä paluulentoja uudelleen joltain toiselta thaimaalaiselta lentoasemalta.

Sumo video id

(MTV3 - Reuters)

UM: Suurten jälkijäristysten vaara edelleen olemassa

Tsunamivaroitus on peruutettu

Aurinkomatkoilla 700 turistia Thaimaassa - huomiset paluulennot vielä auki

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat