Tsunamivaroitus on peruutettu

Hätääntyneitä ihmisiä Acehissa.
Hätääntyneitä ihmisiä Acehissa.Indonesian TV1/CNN
Julkaistu 11.04.2012 15:58(Päivitetty 16.04.2012 11:23)

Yhdysvaltain tsunamivaroituskeskus on perunut tsunamivaroituksen Intian valtameren alueella.

Tsunamivaroitus annettiin useissa Aasian maissa, kun maa järisi päivällä voimakkaasti Intian valtamerellä Indonesian edustalla. Järistystä seurasi myös useita voimakkaita jälkijäristyksiä.

– Mittaukset osoittavat nyt, että tsunamin uhka on pienentynyt tai se on ohi useimmilla alueilla, tsunamivaroituskeskuksesta kerrotaan.

Myös Indonesia ja Sri Lanka ovat kumonneet omat tsunamivaroituksensa.

Intia on niin ikään ensin laskenut ja sitten perunut tsunamivaroituksensa. Maan tsunamivaroituskeskuksen mukaan oletettu aika järistysten jälkeen, jona merkittäviä tsunamiaaltoja olisi voinut iskeä Intian rannikolle, on jo kulunut.

Viimeisimpänä myös Thaimaa on perunut tsunamivaroituksen kuudessa Andamaanien rannikon maakunnassa, joihin annettiin varoitus maanjäristysten jälkeen.

Illalla myös Kenia ja Tansania peruivat tsunamivaroituksensa. Afrikan itärannikolla maat antoivat tsunamivaroituksia, sillä niissä kärsittiin vahinkoja vuoden 2004 tsunamissa.

Sumo video id

(MTV3 - Reuters - AFP)

Pienet tsunamiaallot saavuttivat Thaimaan ja Indonesian

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat