Uusi hallitus tavoittelee esimerkiksi Nato-osaamiskeskuksen saamista Suomeen. Asia käy ilmi MTV Uutisten haltuunsa saamasta hallitusohjelmaluonnoksesta.
Hallitusohjelman mukaan Suomi osallistuu täysimääräisesti kaikkeen Naton toimintaan ja muun muassa vahvistaa osaamistaan ydinaseisiin liittyvistä kysymyksistä.
Suomen puolustusmenot pidetään Naton edellyttämällä tasolla, siis kahdessa prosentissa bruttokansantuotteesta.
Hallitusohjelmassa todetaan, että hallitus tavoittelee "Naton toimintojen, esimerkiksi osaamiskeskuksen" sijoittamista Suomeen.
Tämän tarkemmin tavoitetta ei avata.
Samassa yhteydessä todetaan, että Suomi profiloituu Natossa "arktisen ja Itämeren alueen turvaamisessa, kokonaisturvallisuudessa, kyber- ja informaatioturvallisuudessa, hybridiuhkien torjumisessa sekä muun muassa tekoäly- ja kvanttiteknologiassa".
Venäjä-suhdetta arvioidaan Venäjän kehityksestä riippuen
Hallitus sitoutuu ohjelmassaan jatkamaan Suomen aseapua Ukrainaan ja tavoittelee sitä, että Venäjä lopettaisi sodan Ukrainassa.
– Venäjän kehityksestä riippuen Suomi arvioi omaa Venäjä-suhdettaan sekä yhteistyömahdollisuuksia yhdessä liittolaistensa kanssa EU:n ja Naton puitteissa, ohjelmassa todetaan.
Kiinan kanssa ylläpidetään "toimivia suhteita". Suomen Kiina-politiikka määrittyy EU- ja Nato-jäsenyyksien kautta.
– Hallitus kannustaa Kiinaa käyttämään vaikutusvaltaansa Ukrainan alueellista koskemattomuutta ja YK:n peruskirjaa kunnioittavan rauhan aikaansaamiseksi Venäjän ja Ukrainan välille.
Lue myös:
Uusimmat
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
08:38
Reetta Hurskeen salainen haave jäi toteutumatta – huippuaika syntyi, vaikka alku näytti pahalta: "Ajattelin, että voi herran jestas"
-
08:31
Tänään liputetaan kahdesta syystä
-
08:28
Näitä tietoja autosi kerää sinusta – asiantuntijat muistuttavat riskeistä: "Moni autoilija ei vain tule ajatelleeksi"
-
08:25
Parisuhdekriisissä painivat Jennifer Lopez ja Ben Affleck nähtiin viimein yhdessä
-
08:03
Hirvenmetsästys päättyi karulla tavalla Kuhmossa – mies ampui toveriaan kiväärillä käteen
-
08:01
Kevytmoottoripyörä katkesi kahtia keulimiskolarissa Oulun mopomiitin jälkimainingeissa
-
08:00
Video Jesse Puljujärven vuodentakaisesta tilasta vetää hiljaiseksi – paluu tästä hetkestä tuntuu jo ihmeeltä
-
07:48
Tyrmäävät luvut: NHL:ssä edessä maaginen seiskapeli
-
07:29
Aktivistimummon ja nuorten parhaat lahjavinkit ammattiin tai ylioppilaaksi valmistuvalle – "Siitä voisi olla tulevaisuudessa hyötyä"
-
07:29
Hirmumyrsky olisi täysin mahdollinen Suomessa – lähellä on jo käyty
-
07:22
Tyson Fury hoippui kuin usvassa – brutaali kehävideo iskuista, jotka käänsivät MM-ottelun Oleksandr Usykille
-
07:06
Pörssisähkön keskihinta jää myös tänään miinukselle
-
07:04
MTV Puolassa: Suomessa etenevä käännytyslaki huolettaa rajalla siirtolaisia auttavia – "Tehkää käännytyksiä, jos haluatte ruumiita"
-
07:00
Kuvataiteilija Maarit alkoi yllättäen sokeutua opiskeluaikanaan – eli vuosikymmenen täysin väärän diagnoosin kanssa: "Tämä on niin harvinainen sairaus"
-
06:58
Aleksander Barkoville NHL-palkintopysti!
-
06:58
Zelenskyi: Ukrainan liittolaiset pelkäävät Venäjän mahdollista tappiota sodassa
-
06:34
Luonnonsuojelualueen kupeeseen ilmestyi iso lämpöputki Espoossa, asukkaat tyrmistyivät: "Syvää surua ja järkytystä"
-
06:30
Leijonat-järkäle runteli Kanadan NHL-kultapoikaa – sitten tuli vihat niskaan: "Tulivat päälle"
-
Lataa lisää