Petter Kukkonen nosti esiin suuren epäkohdan MM-laduissa – "FIS ei tietenkään pidä asiaa ongelmana"

Ilkka Herola sai MM-hopean kaulaansa:"Uran hienoimpia hetkiä" 4:05
Ilkka Herola MM-hopean kaulaansa lauantaina ja hän esitteli sitä MTV Urheilulle haastattelussa.

Yhdistetyn hiihdossa Oberstdorfin MM-rata on oikaistu viime vuodesta alimittaiseksi. Suomalaisurheilijoiden mukaan gps juorusi esimerkiksi kympin kilpailun todelliseksi pituudeksi noin 8,8 kilometriä.

Päävalmentaja Petter Kukkonen on keskustellut asiasta Kansainvälisen hiihtoliiton FIS:n virkailijoiden kanssa, mutta saamatta vastakaikua.

– Reitti oli henkilökohtaisessa kilpailussa mielestämme liian lyhyt, mutta FIS ei tietenkään pidä asiaa ongelmana, Kukkonen sanoi joukkuekilpailun ennakkotilaisuudessa lauantaina.

Kukkonen viittasi sanalla "tietenkään" viime syksyn kahakkaan, kun hän arvosteli yhdistetyn pukumittausta suurpiirteiseksi ja vilppiin kannustavaksi. Epäkohta on ilmeinen, mutta Kukkonen palkittiin korjausesityksestä varoituksella.

Nyt Kukkonen haastaa liittoa reitinmittauksesta, mutta ainakin aluksi yhtä laihoin tuloksin.

– FIS:n mukaan reitti on mitattu ja täysin oikein, Kukkonen jatkoi.

Kukkosella on Suomen maajoukkueessa yhdistetyn kaksi vauhdikkainta hiihtäjää Ilkka Herola ja Eero Hirvonen. Suomalaiset tykkäisivät raskaista hiihto-osuuksista, mieluummin pidemmistä kuin lyhemmistä.

– Lyhyt rata ei meitä auta, Kukkonen naulasi joukkuekilpailun 4x5 kilometrin hiihdon kutistumisen 17,5 kilometrin yhteismittaan. 

Lue myös:

    Uusimmat