Petri Nygård: Keikkapaikalla ei tunnistettu

Räppäri kertoo saavansa olla vapaa-ajallaan melko rauhassa.

Rap-artisti Petri Nygårdin imagoon kuuluvat räävittömien sanoitusten ja näyttävän lavashown lisäksi valkoiset, miehen tavaramerkiksi muodostuneet aurinkolasit.

Lasit ovat niin suuri osa Nygårdin ulkonäköä, että aina häntä ei tunnisteta ilman niitä edes keikkapaikoilla.

– Pari kertaa on käynyt niin, että tullaan keikkapaikalla ja multa kysytään, että missäs se Nygård on. Kun vastaan, että tässähän mä olen, ne sanovat aina, että eivät tunnistaneet ilman aurinkolaseja, hän kertoo.

Nygård kertoo voivansa liikkua vapaa-aikanaan melko rauhassa.

– Luulen, että ainakin muihin kollegoihini verrattuna saan olla aika rauhassa. Jotkut tunnistaa, jotkut ei. Ja Tampereellahan monet tuntevat mut muualtakin kuin Nygårdin hommista, kun olen kuitenkin sen verran kauan tehnyt musiikkia, hän selittää.

Petri Nygård lähti tällä viikolla keikkakiertueelle kahden kuukauden loman jälkeen. Ensi syksynä hän julkaisee uuden levyn, jonka ensimmäinen single, 3 asiaa, julkaistiin videon kera maanantaina.

(MTV3–KATI PUKKI)

Lue myös:

    Uusimmat