Petri Kontiolan Tappara-paluun ajoitus herättää kysymyksiä: "Orastava henkilökohtainen tragedia"

39-vuotiaalle Petri Kontiolalle paluu lähtöseuraansa Tapparaan on satumainen tilaisuus voittaa viimein uran ensimmäinen kultamitali. MTV Urheilun asiantuntija Petteri Sihvonen muistuttaa kuitenkin yhteenpaluun huonosta ajoituksesta.

Tappara vahvisti aikaisin keskiviikkoaamuna Kontiolan palaavan kirvespaitaan 16 vuoden maailmankierroksen jälkeen loppukauden mittaisella sopimuksella. Seinäjokelaislähtöinen keskushyökkääjä on Tapparan käytettävissä marraskuun maaottelutauosta alkaen.

Kontiola ehti jo lopettaa komean uransa viime kevääseen, jolloin mestaruuden metsästäminen Tapparan paikallisvastustajan Ilveksen paidassa päättyi pettymykseen välierätappiossa Pelicansia vastaan.

Sihvonen muistuttaa realiteeteista, joiden mukaan Kontiolan liikkeet tamperelaisseurojen välillä ovat pahasti vääränaikaiset.

– Tullaan sellaiseen, sanoisinko tragediaan, että jos Kontiola mieli voittaa viime kaudella mestaruuden, hänen olisi pitänyt olla Tapparassa eikä Ilveksessä. Jos hän mielii nyt voittaa mestaruuden, hänen pitäisi olla Ilveksessä, ei Tapparassa, Sihvonen sanoo.

Kyse ei ole pelkästään joukkueiden välisistä voimasuhteista, vaan myös siitä, mitä Kontiola voi tuoda palettiin. Sihvonen näkee Tapparan pelaavan nyt sellaista luistelulätkää, jota Ilves pelasi Kontiolan aikana. Toisaalta taas Ilves on nyt Antti Pennasen alaisuudessa omaksunut huomattavasti paremmin ”Konnalle” sopivan pelityylin.

– Nyt Ilves pelaisi sitä Tappara-lätkää, joka perustuu tiiviiseen viisikkoon ja syöttämiseen, missä Kontiola oli todella kova luu esimerkiksi HPK:ssa.

– Näkisin tässä orastavaa henkilökohtaista tragediaa. Huippu-urheilussa pitää olla ajoituksenkin kohdillaan ja nyt se ei ole. Väärässä paikassa väärään aikaan. Hän palaa Tapparaan väärällä hetkellä itsensä kannalta, Sihvonen pelkää.

Kontiola ehdoton vahvistus, mutta mitä jos juna alkaa yskiä?

Kontiolan paluu Tapparaan tulee joka tapauksessa olemaan tunteikas, ja Sihvonen tiedostaa hankinnan merkityksen myös koko SM-liigan kiinnostavuuden kannalta.

Vahvistus Kontiola on toki myös Tapparalle.

– Lähtökohta on se, että Tapparan sentterikaista tarvitsee kipeästi vahvistusta. Minun papereissani Kontiola on edelleen vahvistus, jahka pääsee pelikuntoon. Se voi hetken ottaa, Sihvonen ennakoi.

– Kontiola tulee olemaan kova vahvistus eteenkin ylivoimapelissä ja pärjännee jotenkuten myös viidellä viittä vastaan, mutta toimiiko ylivoimapelikään kunnolla, jos ei saa viidellä viittä vastaan ”tatsia”?

Vahvan persoonan tulo sisään on aina koetinkivi jo vakiintuneella pukukoppiharmonialle. Sihvonen ei usko Kontiolan sitä järkyttävän, mutta sen sijaan muut Rikard Grönborgin uuteen Tapparaan liittyvät ulkoisetkin seikat voivat keikuttaa venettä.

– Mikä taas puoltaa Kontiolan tuloa, on se, että Tappara selvästi rallattelee voitosta voittoon. Voittava ilmapiiri tukee runkosarjassa niveltymistä joukkueeseen.

– Vastustajat ovat kuitenkin jo alkaneet ilta illan jälkeen miettiä, että miten Tapparaa vastaan kannattaa pelata. Ja auta armias, jos sattuu niin, että se mielletään Kontiolan syyksi, jos juna alkaakin siinä kohtaa kääntyä. Tässä on voitettavaa, mutta myös hävittävää, Sihvonen arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat