Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Leena Meri vaati niin sanottujen tuomioiden paljousalennuksista luopumista SuomiAreenan Taitekohdat-ohjelmassa.
Paljousalennuksilla Meri tarkoittaa rangaistusten mittaamisjärjestelmää, jossa henkilö saa useista rikoksista lyhyemmän tuomion kuin mitä olisi saanut, jos jokainen rikoksista olisi rangaistu yksittäin omissa oikeudenkäynneissään.
– Mitä useamman rikoksen teet, sitä vähemmällä pääset, Meri kuvailee.
Meri nostaa esimerkkinä pitkän vankeustuomion saaneen ”someräppärin” tapauksen.
Kristillisdemokraatit ja kokoomus suhtautuivat myötämielisesti ajatukseen kriminaalipolitiikan uudelleentarkastelusta. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah oli sitä mieltä, ettei nykymallissa osa uhreista koe saavansa oikeutta. Hän itse otti esille myös sen, voivatko ammattirikolliset hyödyntää nykymallia yhdistääkseen tuomioita toisiinsa.
– Tällä ei varmaan ole ainakaan rikoksia vähentävä vaikutus, hän kommentoi nykymallia.
Myös kokoomuksen kansanedustaja Paula Risikko pitää keskustelua tuomioiden suuruudesta tärkeänä. Hän itse halusi nostaa esille esimerkiksi lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista annettavat tuomiot.
Kristilliset kaksinkertaistaisi Kela-korvauksen määräajaksi
Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah ehdottaa, että Kela-korvaukset tulisi kaksinkertaistaa määräajaksi, jotta hoitovelka saataisiin ratkaistua ennen sote-uudistusta.
Essayah korostaa, että hoitorästit, kuten hoitamattomat hampaat tai tekemättä jääneet syöpäseulonnat, tulevat pidemmän päälle kalliimmiksi kuin se, että ne hoidetaan nyt.
Essayah kummeksuu sitä, että hallituksen suunnitelmissa on leikata yksityisen hoidon Kela-korvauksia, kun kristillisdemokraatit näkee taas Kela-korvauksen juuri apuvälineenä, jolla esimerkiksi pienituloiset pääsevät hoidon piiriin.
