Perussuomalaiset nuoret syyttää ministeriötä häpeällisisistä toimintatavoista – taustalla rasistisena pidetyn tviitin nostattama kohu: "Terrori jatkuu"

Perussuomalaisten nuorisojärjestö jatkaa vihanpitoa opetus- ja kulttuuriministeriön suuntaan. Järjestön tuore tiedote on otsikoitu nimikkeellä "Opetus- ja kulttuuriministeriön terrori jatkuu".

Taustalla on tällä viikolla uutisoitu tviittikohu. Järjestö tviittasi virallisella tilillään kuvan tummaihoisesta perheestä. Kohutun tviitin tekstinä oli "äänestä perussuomalaisia, jotta Suomen tulevaisuus ei näyttäisi tältä".

Opetus- ja kulttuuriministeriö on lähettänyt järjestölle kirjeen, jossa asiasta pyydetään esittämään selvitys. Samalla ministeriö on uhannut PS-nuoria 115 000 euron valtionavun maksun keskeyttämisestä ja takaisinperinnästä.

PS-nuoret myönsi torstaina tviitin olleen harkitsematon ja hyvien tapojen vastainen. Tänään lauantaina julkaistu tiedote sisältää kuitenkin kovia sanoja ministeriön toiminnasta.

Järjestö katsoo ajatuksen valtionavun takaisinperinnästä olevan erittäin löyhästi perusteltu, ja syyttää ministeriön toimintatapojen olevan "häpeällisiä".

Kohun synnyttänyt tviitti ei järjestön mukaan ollut virallinen kannanotto.

– Yhdistyksen kannanotot julkaistaan aina sen verkkosivuilla ja lähetetään medialle tiedotteena sähköpostitse. Kumpaakaan ei tässä ole tehty, mikä jo itsessään todistaa, ettei kyseessä ole kannanotto, tiedotteessa todetaan.

Lue myös:

    Uusimmat