Perunainen sienipizza 7.9.2000

toim. Kati Nappa
Torstain viikonlopun leivonnainen-sarja alkaa, leipojana Kaarina Roininen
3 keitettyä perunaa (200 g)
50 g margariinia
1 1/2 dl vehnäjauhoja tai
gluteenitonta karkeaa jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
1/4 tl valkosipulijauhetta

Täyte:


3-5 dl esikäsiteltyä sienisilppua
(rouskuja, kantarelleja, suppilovahveroita)
1 sipuli
100 g maustamatonta kevytruorejuustoa tai
n. 1 1/2 dl juustoraastetta
n. 1/2 tl pippuriseosta tai valkopippuria myllystä
n. 1/4 tl suolaa

Pinnalle:


5-6 tomaattia pizzamaustetta
n.1 1/2 dl juustoraastetta

Valmista ensin täyte. Ruskista hienonnetut sienet ja silputtu sipuli kevyesti pannulla. Lisää tuorejuusto ja mausteet. Sekoita kunnes juusto sulaa. Anna jäähtyä sen aikaa kun valmistat pohjataikinan. Raasta kylmät, keitetyt perunat hienolla terällä. Sekoita pehmeän rasvan joukkoon kaikki kuivat aineet käsin. Lisää perunaraaste ja sekoita taikina tasaiseksi. Levitä leivinpaperi työpöydälle ja kauli taikina pyöreäksi levyksi (halk. n. 30 cm). Vedä taikinalevy paperineen pellille ja käännä reunat n. 1/2 cm:n leveydeltä. Levitä levylle sienitäyte ja päälle viipaloidut tomaatit. Ripottele tomaateille pizzamaustetta ja juustoraastetta. Paista 250 asteessa uunin keskiritilätasolla 12-15 min.

Vinkki:
Voit valmistaa pohjataikinan myös perunahiutaleista. Valmista muuten samalla tavalla, mutta käytä perunoiden asemesta 1/2 dl perunahiutaleita ja sekoita lopuksi taikinaan 1/2 dl vettä. 3 perunaa kypsyy mikrossa n. 4 minuutissa ja ne jäähtyvät nopeasti kylmässä vedessä ennen kuorimista.

Lue myös:

    Uusimmat