Perun presidentti Manuel Merino eroaa – ehti olla maan johdossa vain viisi päivää

Paine Manuel Merinon erolle kasvoi, kun kolme ihmistä kuoli poliisin hajottaessa rauhanomaista mielenosoitusta.

Perussa vain viisi päivää tehtävässään ollut väliaikainen presidentti Manuel Merino eroaa. Hän kertoi asiasta tv-puheessa.

– Haluan koko maan tietävän, että jätän tehtäväni, Merino sanoi.

Maan kongressi oli kokoontunut kriisi-istuntoon sen jälkeen, kun ainakin kaksi rauhanomaista mielenosoittajaa oli kuollut eilen poliisin hajotettua hallitusta vastustaneen protestin. Kongressi kehotti Merinoa eroamaan tehtävästään, jottei sen tarvitsisi erottaa häntä. Jo eilen kymmenen hallituksen ministeriä erosi.

Pääkaupunki Liman kaduilla ihmiset aloittivat juhlimisen kuultuaan tiedon Merinon erosta.

Kongressi nimittää uuden väliaikaisen presidentin vielä tänä iltana paikallista aikaa.

Tuhannet perulaiset ovat osoittaneet mieltään viime päivinä Merinon, 59, noustua väliaikaiseksi presidentiksi suositun Martin Vizcarran tilalle. Vizcarra pantiin viralta maanantaina korruptiosyytteiden vuoksi. Vizcarra on kiistänyt syyllisyytensä.

Ainakin kaksi rauhanomaista mielenosoittajaa kuoli Limassa poliisin ammuttua heitä haulikoilla ja kyynelkaasulla. Lisäksi toistasataa ihmistä haavoittui, maan terveysministeriö kertoi.

Perussa on määrä järjestää presidentinvaalit ensi huhtikuussa.

Lue myös:

    Uusimmat