Yksi Ruotsin maineikkaimpia urheilijanaisia, alppihiihtäjä Pernilla Wiberg, ylitti sunnuntaina viimeisen kerran maaliviivan suurkilpailuissa. Hänen jäähyväiskisansa oli Snowbasinin supersuurpujottelu, jossa hän sijoittui 12:nneksi.
Pernilla Wiberg toivoi, että hän olisi menestynyt neljänsissä olympiakisoissaan, mutta niin ei käynyt. Kolmissa edellisissä hän otti kaikissa mitalin: Albertvillessä 1992 hän voitti suurpujottelun ja 1994 alppiyhdistetyn. Naganossa 1998 hän oli syöksylaskussa toinen.
31-vuotias Pernilla Wiberg on voittanut 24 kertaa maailmancupin osakilpailun. -Tottakai tunnen haikeutta. Kaipaan kilpakavereitani, kilpailutilanteita ja sitä tunnetta, kun tiedät voittaneesi maaliviivan ylitettyäsi, Wiberg sanoi.
Pernilla Wibergiä ovat viime vuosina kalvanneet lukuisat loukkaantumiset. Varsinkin hänen polvensa ovat reistailleet. Syöksylaskun jälkeen hänen piti pitää neljän päivän tauko harjoittelussa, sillä vasen polvi ei kestänyt. Supersuurpujottelukilpailuun hänen täytyi ottaa särkylääkkeitä kipua lievittämään.
Wibergin uran päättyminen on niitä tapauksia, joista ei voi olla täydellisen varma. Wiberg leikkii asialla. Ennen Salt Lake Cityä Wiberg kertoi lopettavansa kisojen jälkeen 98-prosenttisen varmasti. Nyt varmuusaste on 99 prosenttia. Salt Lake Cityä seuraavissa maailmancupin kilpailuissa Wiberg ei hiihdä, jos polvi pysyy kipeänä. -Lääkärini tekee polvesta perusteellisen tutkimuksen. Nyt tuntuu siltä, että kroppani pistää pelin poikki aika nopeasti, sitä pitää varmaan totella, Wiberg tuumi.