Arsi Harju käveli lauantaina rauhallisesti Sydneyn olympialaisten urheilijakylän liepeillä. Harju oli matkalla Suomen joukkueen tiedotustilaisuuteen. Kokoustilan ulkopuolella hän pysähtyi kameroiden eteen ja pyydettäessä kaivoi taskustaan kultaisen olympiamitalin.
Harju ei osannut edelleenkään muotoilla oloaan sanoiksi. Perjantaina saavutettu kuulantyönnön olympiavoitto piti tunnelman "pyöreänä". Edellinen ilta oli sujunut rauhallisissa merkeissä, vaikka perholaisen matkapuhelimeen virtasi onnittelutekstiviestejä siihen tahtiin, ettei kerinnyt edellistä selaamaan. -Muilla on tänään (lauantaina) kova päivä. Ei siinä auta paljoa mekkaloida, Harju perusteli seesteistä juhlintaa. Arsi Harju vastaanotti onnitteluja myös paperilla. Tasavallan presidentin lisäksi häntä onnittelivat fakseilla pääministeri Paavo Lipponen, Perhon kunnanjohtaja, Suomen Urheilumuseo, aerobicin maailmanmestari Tuuli Matinsalo, moninkertainen olympia- ja arvokisojen keihäänheittäjä Seppo Räty ja kymmenet muut. Loukkaantuneena kisakoneesta jäänyt Mika Halvari oli myös ollut yhteydessä Harjuun. Harju kertoi myös lauantain alkaneen leppoisissa merkeissä. -Katsottiin moukaria ja illalla katsotaan keihästä, Harju kertasi ohjelmakseen.
Arsi-2004
Perhon kunnan aloitteesta neljä vuotta sitten aloitettu Arsi-2000 -projekti tuotti mojovan hedelmän. Projektille on luvassa jatkoa. -Joo. Mulla on siitä varmuus. Kunnassa kysyttiin, että haluanko jatkaa ja kyllä se jatkuu, Harju vahvisti. Hanke antaa Harjulle töitä urheilun ja harjoittelun välissä ja niiden ehdoilla. -Kyllä tämä on kunnalta semmoinen kädenojennus, Harju kiitteli. Olympiavoittaja muisteli alkukesää ja aikaa jolloin kuulan työntäminen ei ollut onnistua halutulla tavalla. Hän kertoi, että keväällä harjoittelussa tehtiin ehkä jotain väärin. -Jos tekee jonkun asian sata... tai tuhat kertaa väärin, niin se pitää myöhemmin tehdä aika monta kertaa oikein, Harju valaisi hurjan harjoittelunsa taustaksi. Harju ehti eräässä vaiheessa veikata valmentajalleen Jorma Tuominiemelle, että homma menee "joko ihan harakoille tai sitten tulee pommi". Pamaus kuului toiselta puolelta maapalloa. Harju myönsi, että kauden kivikot rassasivat häntä. Varsinkin kun rankka ja pilkulleen tarkka ohjelma ei tuntunut avittavan. Kunnes Ruotsi-ottelussa tuli vapauttava ja palaset kohdalleen loksauttanut työntö.
Kuulakarnevaalille kiitosta ja Hirvelle terveisiä
Suomen olympiajoukkueen raahustamisen kertaheitolla lopettanut kultamitali on Harjun mielestä monen tekijän tulos. Hurjasti kehittyneen suomalaisen kuulantyönnön taustoiksi Harju kokee 90-luvun alkupuoliskon ja vuosikymmenen puolitiessä mm. Halvarin uroteot. -Sieltä ollaan pystytty nostamaan sitä tasoa, Harju totesi. Harju luokitteli Kyröskosken Kuulakarnevaalit erittäin tärkeäksi tapahtumaksi lajin suomalaisessa ylläpidossa. Harju on huomannut, että karnevaaleilla käy kovia kilpailijoita. -Mutta leiriläisiä saisi olla enemmän, Harju tuumi. Hetken ennen Harjun haastatteluhetkeä Juha Hirvi ampui Suomelle toisen mitalin Sydneyn olympialaisissa. Hirvi tähtäsi hopealle ja Harjukin oli iloinen. -Ukko on takonut lyijyä penkkaan aika tavalla ja tommonen kruunu uralle. Hieno homma.
(STT)