Perinteikäs ravintola vaurioitui pahoin Helsingin Käpylässä – Omistaja: "Todella surullista"

Osoitteessa Koskelantie 52 sijaitsevan El Karim -ravintolan tulipalo sai todennäköisesti alkunsa keittiöstä. 

Ravintola on kiinni maanantaisin, ja omistaja Hany Ramadan sai tiedon tapahtuneesta puhelimitse. Palo oli alkanut noin puoli yhdeltätoista maanantaiaamuna. 

Päivystävä palomestari Kimmo Tuominen kertoo, että kyseessä oli voimakas rakennuspalo, ja vahingot ravintolatilassa ovat suuret. Ravintolan yläpuolella sijaitseviin asuntoihin ei kuitenkaan tullut vaurioita. 

Paikalle hälytetty Ramadanin ystävä Mikko Lehtonen sanoo, että ravintolaan on todennäköisesti luvassa suuri remontti. 

− Rakennusurakoitsijana arvioisin, että aika paljon sisällä täytyy remontoida. Pahin tuho oli keittiössä. Siellä täytyy laittaa kaikki uusiksi. 

Lehtosen mukaan vuonna 1993 perustettu El Karim on alueella pidetty ravintola, ja sillä on vakiintunut asiakaskunta. Hän pitää paloa erittäin ikävänä asiana. 

– Todella surullista, toteaa tuhoista myös ravintolan omistaja Hany Ramadan.

Lue myös:

    Uusimmat