Helsingin Kalliossa paloi yöllä ravintola

Ravintola tuhoitui tulipalossa täysin maanantain ja tiistain välisenä yönä.

Hätäkeskus sai ilmoituksen palosta noin 20 vaille kolme yöllä. Palo tapahtui osoitteessa Aleksis Kiven katu 14.

– Alun perin paikalle saavuttiin sammuttamaan ullakkopaloa, sillä savu oli levinnyt ravintolan hornista ullakkoon, päivystävä palomestari Markku Holopainen kertoo.

Palokunta huomasi kuitenkin paikan päällä, että ravintolan lasiset ikkunat olivat kuumat ja palo olikin lähtöisin ravintolasta.

Ravintolan henkilökunta oli ehtinyt lähteä paikasta noin puolta tuntia ennen paloa. 

Palossa vältyttiin henkilövahingoilta, mutta muutaman asunnon asukkaat jouduttiin evakuoimaan savun takia. Ravintola tuhoitui täysin.

– Se paloi sisäpuolelta täysin. Sisustus kyllä menee uusiksi, Holopainen sanoo.

Palon syttymissyytä ei vielä tiedetä, mutta Holopaisen mukaan kyseessä ei ole tuhopoltto. Poliisi tutkii asiaa.

Lue myös:

    Uusimmat