MTV seuraa: Neljä pojista kuljetettu luolasta sairaalahoitoon – operaatio jatkuu aamuyöllä

Thaimaassa neljä poikaa pelastettu luolasta 3:10

Thaimaassa veden täyttämään luolastoon loukkoon jääneistä on pelastettu neljä poikaa. Operaation on tarkoitus jatkua ensi yönä.

Tämän seuranta-artikkelin päivitys on päättynyt. Seurataksesi uusimpia tietoja luolapelastuksesta, voit lukea MTV Uutisten tuoretta seurantaa täältä.

Kello 17.07: Pelastusoperaation johtaja kuvernööri Narongsak Osottanakorn piti tiedotustilaisuuden luolapelastuksen etenemisestä.

Virallisen tiedon mukaan neljä poikaa on tähän mennessä saatu ulos luolasta sekä kuljetettu Chiang Rain sairaalaan.

Aiempien tietojen mukaan kuusi lasta olisi saatu ulos luolasta.

Osottanakorn sanoo operaation sujuneen odotuksia paremmin.

Seuraavaan pelastusoperaatioon on noin 10 tuntia aikaa valmistautua.

Tiedotustilaisuudessa kerrottiin myös, että ensimmäisenä pelastetut neljä poikaa olivat ryhmän parhaassa kunnossa olevat.

Kello 16.44: Useat helikopterit valaisevat pimenevää iltaa Chiang Rain alueella.

Kello 16.35: Useiden medialähteiden mukaan pelastusoperaation tilanteesta järjestetään lehdistötilaisuus Suomeen aikaa kello 17.

Kello 16.23: Yhdysvaltain presidentti Donald Trump ilmoitti Twitterissä, että maa tekee läheistä yhteistyötä Thaimaan viranomaisten kanssa lasten saamiseksi ulos luolasta. Hän kehuu pelastajia rohkeiksi ja taitaviksi. Twiitti on Trumpin ensimmäinen julkinen ulostulo luolapelastukseen liittyen.

Kello 15.53: Pelastusryhmän jäsen vahvistaa Reutersille, että yhteensä kuusi poikaa on päässyt ulos luolasta.

Kello 15.49: ​​​​​​​Pelastusryhmän jäsenten mukaan madaltunut vedenpinta on lyhentänyt matkaa luolan suuaukolle. Monet kammioista ovat nyt käveltävissä. Asiasta kertoo saksalainen toimittaja Florian Witulski Twitterissä.

Kello 15.46: BBC:n mukaan heikoimmassa kunnossa olevat pojat tuodaan lääkärin päätöksellä ulos luolasta ensimmäisinä. 

Kello 15.43: Reutersin mukaan kaksi ensimmäisenä luolasta pelastettua poikaa on lennätetty helikopterilla Chiang Rain sairaalaan.

Kello 15.37: Uutistoimisto AFP:n mukaan seuraavat neljä poikaa ovat päässeet luolan kolmannessa kammiossa sijaitsevalle pelastusasemalle. Kenraaliluutnantti Kongcheep Tantrawanit kertoo, että heidän odotetaan kävelevän pian ulos luolasta.

Kello 15.15: BBC:n toimittajan Twitterissä julkaisemalla videolla näkyy, kuinka ambulanssi poistuu luolan alueelta sireenit ulvoen. Myös toisen ambulanssin on nähty ajavan pois luolalta.

Kello 15.04: Chiang Rain terveysviraston johtaja ja pelastusryhmän jäsen Tossathep Boonthong vahvistaa Reutersille kahden ensimmäisen pojan pelastamisen onnistuneen.

– Kaksi poikaa on ulkona. He ovat parhaillaan kenttäsairaalaassa lähellä luolaa. Teemme heille parhaillaan lääkärintarkastusta. Heitä ei ole vielä siirretty Chiang Rain sairaalaan.

Kello 14.52: Paikallinen viranomainen on kertonut uutistoimisto Reutersille, että kaksi ensimmäistä poikaa on pelastettu luolasta. Brittiläisen ITV:n toimittaja John Irvine on puolestaan saanut saman tiedon paikalliselta poliisilta.

Kello 14.41: Uutistoimisto Reutersin mukaan luolan suulla odottaa 13 lääkintäryhmää, joista jokaisella on oma ambulanssi ja helikopteri. Jokaista pelastettavaa kohden on oma ryhmänsä.

Pojat on tarkoitus siirtää helikoptereilla Chiang Rain Prachanukroh-sairaalaan noin 70 kilometrin päähän.

Kello 14.31: Bangkok Postin Twitter-tilin mukaan kaksi ensimmäistä poikaa ovat nyt matkalla pois luolasta.

Kello 13.51: Pelastusoperaation johtaja, Chiang Rain kuvernööri Narongsak Osottanakorn on antanut lisätietoja operaation kulusta, kertoo BBC.

Osottanakornin mukaan operaatio aloitettiin Suomen aikaa kello 6. Luolan monimutkaisuuden ja operaation vaikeuden vuoksi on hankalaa arvioida, milloin ensimmäiset pojat saadaan ulos luolasta.

Sukeltajat tekevät yhteistyötä lääkäreiden kanssa arvioidakseen, ketkä pojista yritetään viedä pois luolasta ensimmäisinä. Arvioinnin kestosta ei ole tietoa. Vielä ei myöskään tiedetä, kuinka monta poikaa on mahdollista tuoda pois ensimmäisen operaation aikana.

Kello 13.05: Pojat pelastetaan neljässä eri ryhmässä, kertoo Bangkok Post. Ensimmäisessä ryhmässä on neljä poikaa, lopuissa kolme. Joukkueen 25-vuotias valmentaja kuuluu viimeiseen ryhmään. Jos operaatio on tähän mennessä sujunut suunnitellusti, ensimmäisen ryhmän pitäisi olla jo matkalla ulos luolasta.

Kello 12.48: CNN:n meteorologin Derek van Damin mukaan sadekartat näyttävät pelastusoperaation kannalta huolestuttavilta.

– Näyttää siltä, että lisää sateita on liikkumassa Pohjois-Laosista Pohjois-Thaimaahan. Ennustan sateen kiihtyvän lähipäivinä.

Kello 12.40: Thaimaan viranomaiset ovat julkaisseet tietoja poikien pelastussuunnitelmasta. Jokaistaa poikaa saattaa kaksi sukeltajaa köysien ohjaamana. Pojat käyttävät maskeja, ja happisäiliöt ovat sukeltajan selässä. Kapeissa kohdissa happitankit on otettava pois selästä ja vietävä läpi erikseen. Reitin loppuosan voi kävellä.

Kello 11.31: BBC:n toimittaja Helier Cheung raportoi paikan päältä, että luolan lähistöllä on alkanut kaatosade. Se voi vaikuttaa pelastusoperaation kulkuun, sillä veden virtaaminen luolaan vaikeuttaa poikien pelastamista.

Kello 11.25: Suomalaissukeltaja Mikko Paasi on mahdollisesti yksi kolmestatoista luolaan menneestä ulkomaisesta sukeltajasta.

– Luolassa on kammioita 150 metrin välein, missä katto on korkeampi. Siellä on myös ahtaita paikkoja, joissa on vaikea kulkea kävellen. Luola ei haaraudu, vaan ainakin kulkemamme neljän kilometrin osuudelta siellä on ollut helppoa navigoida. Kirkkaissa paikoissa luola on kaunis, Paasi kuvaili MTV Uutisille perjantaina.

Kello 11.13: Sukeltajat ovat olleet luolassa nyt noin viisi tuntia. BBC:n arvion mukaan edestakainen matka luolan suuaukolta poikien olinpaikkaan kestää noin yksitoista tuntia.

Kello 10.43: Thaimaan hallituksesta on vahvistettu CNN:lle, että maan pääministeri Prayut Chan-o-cha lentää maanantaina Chiang Raihin seuraamaan pelastustöitä.

Kello 10.20: Chiang Rain kuvernööri Narongsak Osottanakorn kertoi lehdistötilaisuudessa, että sukeltajat eivät ota pelastusoperaatiossa mitään riskejä.

– Meillä on kaksi estettä, vesi ja aika. Olemme taistelleet niitä vastaan ensimmäisestä päivästä lähtien, hän sanoi CNN:n mukaan.

Kello 10.12: Luolaston lähistöllä sijaitseva Chiang Rain sairaala valmistautuu ottamaan jalkapalloilijat vastaan. Viranomaiset ovat sulkeneet sairaalan ympäristön liikenteeltä.

Sisällä luolassa 18 sukeltajaa

Operaation johtajan mukaan kaikki 12 poikaa ja heidän valmentajansa ovat ”erittäin valmiita” poistumaan luolasta.

Sisälle luolaan on lähetetty 13 ulkomaalaista sukeltajaa. Lisäksi sisälle lähetettiin viisi Thaimaan laivaston erikoisjoukkojen sukeltajaa.

Pelastajien mukaan koko joukkion saaminen pois luolastosta voi viedä kolmesta neljään päivää sääolosuhteista riippuen. Pelastusryhmät ovat harjoitelleet useita päiviä varsinaista pelastusoperaatiota varten.

Pelastajat siirtyivät sisälle luolaan aamukuudelta Suomen aikaa. Kestää vielä useita tunteja, ennen kuin ensimmäinen pojista saadaan kuljetettua ulos luolasta, mikäli kaikki menee suunnitelmien mukaan.

Arvioiden mukaan ensimmäinen pojista voidaan saada ulos luolastosta viiden tienoilla iltapäivällä Suomen aikaa. Luolan suuaukon lähettyville on koottu valtava määrä lääkintähenkilöstöä, ambulansseja ja helikoptereita.

Lue myös:

    Uusimmat