Pekka Poudalta hyviä uutisia talven ystäville: Helmikuulle luvassa "kunnon talvi"

5:56
Katso videolta, millaista säätä ennusteiden mukaan on Suomeen luvassa.

Muutaman päivän lauhemman jakson jälkeen sää kylmenee jälleen, kertoo MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta.

Poudan mukaan lumisateita on luvassa jo tällä viikolla ja Suomessa saadaan nauttia pikkupakkasista.

Helmikuun puolivälin hän ennustaa olevan keskimääräistä kylmempi, kun taas etelässä sää voi olla vaihtelevampi. Silti kuuta tullaan viettämään keskimääräissä helmikuun säissä. Luntakin on näillä näkymin luvassa tasaisesti eri puolille Suomea.

– Kunnon talvelta näyttää yhä, Pouta arvioi.

Aiemmin ennusteissa olleet jättipakkaset eivät nykyisten ennusteiden perusteella silti toteudu, ja hiihtolomaviikolla helmikuun lopussa säätyyppi voi kehittyä jopa lauhempaan suuntaan.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja