Pekka Poudalla hyviä uutisia – juhannusta edeltänee helle ja keskikesän juhlastakin tulee lämmin: "Näyttää aika varmalta, että räntäsade on rajattu pois"

Tässä on linnunlaulua suomalaisten korville: Pekka povaa juhannukseksi kunnon poutaa! 4:22
Tässä on linnunlaulua suomalaisten korville: Pekka povaa juhannukseksi kunnon poutaa!

Kesäkuu alkoi lämpimänä, ja meteorologi Pekka Poudan mukaan se näyttäisi myös jatkuvan keskimääräistä lämpimämpänä. Jopa juhannuksesta saatetaan selvitä ilman räntäsadetta. 

Forecan meteorologi Pekka Poudan mukaan tuoreen kuukausiennuste lupailee keskimääräistä lämpimämpää kesäkuuta. Varsinkin Pohjois-Suomessa lämpöä on luvassa tavanomaista enemmän.

– Tämähän näyttää oikein lupaavalta.

Poudan mukaan lämpö on seurausta Pohjois-Euroopan yllä olevasta korkeapaineesta, joka pitää sateet loitolla ja ohjaa lämmintä ilmaa etelästä ja idästä.

Siperian päällä oleva lämmin ilmamassa lähtee liikkumaan kohti Keski-Eurooppaa, ja Suomikin pysyttelee juuri ja juuri lämpimän vyöhykkeen sisällä. 

"Jopa helteen mahdollisuuksia"

Juhannusta edeltävinä viikkoina Suomeen vyöryvä lämmin ilma on todennäköisesti kuivaa.

– Siinä on ihan jopa helteen mahdollisuuksia, Pouta sanoo.

Juhannukseen kohdalla ennuste muuttuu hieman epävarmemmaksi, kun toinen korkeapainerintama liikkuu kohti Eurooppaa etelästä. 

Mutta Poudalla on silti hyviä uutisia; juhannuksenkin sää on todennäköisesti ainakin keskimääräistä lämpimämpää.

– Alkaa näyttää aika varmalta, että räntäsateen vaihtoehto on jo rajattu pois, Pouta sanoo ja naurahtaa.

Katso meteorologi Pekka Poudan kuukausiennuste kokonaisuudessaan tämän jutun alussa olevalta videolta!

Lue myös:

    Uusimmat