Pekka Haaviston koronatartunta oli deltavarianttia – palaa töihin huomenna

Pekka Haavisto kertoo voinnistaan Uutisaamussa – ottaa kantaa myös Sanna Marinin ja Elon Muskin viestittelyyn Twitterissä 2:48
Näin Pekka Haavisto kertoi voinnistaan maanantaina Uutisaamun haastattelussa

Ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) palaa huomenna töihin koronaeristyksensä jälkeen. Haavisto kertoo asiasta Twitterissä.

Haavisto sai positiivisen koronatestituloksen lauantaina 4. joulukuuta. Hän kertoo menneensä testiin oireettomana työmatkaa varten.

– Positiivisen testituloksen jälkeen siirryin saman tien eristykseen, jonka pituudeksi Helsingin kaupungin tartuntatautilääkäri määräsi 10 päivää, Haavisto kirjoittaa.

Ulkoministeri kertoo kaupungin ilmoittaneen tänään, että hän voi palata töihin keskiviikkona ja eristys päättyy. 

Haaviston mukaan viruksen alkuperää on vaikea jäljittää, sillä hän on ollut testitulosta edeltävällä viikolla kolmessa eurooppalaisessa ministerikokouksessa. Haavisto kertoo viruksen olleen ”delta-tyyppiä”. 

–  Kaksi rokotusta oli taustalla, ja kolmanteen rokotukseen olen jonossa ikäryhmäni mukaisesti.

Vietti aikaa Ville Haapasalon parisssa

Haavisto kertoo tehneensä kymmenen päivän eristyksessä joka päivä etätöitä. Hän paljastaa aikaa jääneen myös elokuville ja kirjoille.

– Suositukseni: Ville Haapasalon 10-osaiset Venäjä-sarjat ovat valmistuneet jo joitakin vuosia sitten – mutta Venäjä ei muutu niin nopeasti. Suosittelen erityisesti Kaukasia-, Jäämeri- ja Volga-jaksoja YLE Areenasta.

Lisäksi Haavisto suosittelee Jörn Donnerin ”Isäni jalanjäljillä”. 

Kai Donner teki ennen ensimmäistä maailmansotaa useita perusteellisia tutkimusmatkoja Ob- ja Jenisei-joille.

Haavisto kiittää twiitissään ihmisiä ”ystävällisistä tervehdyksistä ja kannustuksista eristyksen aikana”. 

Lue myös:

    Uusimmat