Peetu Piiroinen pelkää halfpipen katoavan Suomesta

Pyeongchangin olympiakisojen lumilautailujen halfpipe-finaali täytti katsomot paikan päällä. Kisasta raportoimassa paikan päällä valtava määrä mediaa ympäri maailman. Tätä seuratessa oli vaikea uskoa, että laskijoiden piirissä halfpipen suosio vähenee.

- Suomessa pipe on vähän katoavat luonnonvara, kuten muuallakin maailmassa. Pitkälti vaan, USA, Australia, Japani sekä Kiina hallitsevat ja Sveitsistäkin tulee vielä laskijoita. Mutta sitten vaan yksittäisiä eri maista, totesi Piiroinen.

Slopestyle kiinnostaa nuoria nykyään enemmän.

- Pelkään, että pipe loppuu Suomessa. Ja luulen, että kun junnut katsovat tätä kisaa, ajattelevat, että riskialtista touhua, että tommoisia pitäisi vetää. En mä tiedä, kiinnostaako pipe junnuja enää nykypäivänä, Piiroinen totesi.

Halfpipellä on pitkä historia. Olympialaisissakin laji oli mukana jo Naganossa 1998.

- Tästähän lumilautailu on periaatteessa alkanut. Ennen oli vain pipe-kisoja. Nyt slopestyle on ottanut vallan ja siellä on paljon enemmän laskijoita, Piiroinen sanoi.

Lumikourut ovat pysyneet viime aikoina lajissa standardeina.

- Pipet eivät juurikaan enää muutu. Vakiokoko on pysynyt pitkään. On yritetty tehdä isompia pipejä, mutta on huomattu, ettei pääse enää isommin ja ei näytä ilmat niin isoilta, kun se kaari alkaa olla niin iso. Pitää olla vielä enemmän vauhtia, arvioi Piiroinen.

Vaikka harrastajia alkaa olla vähemmän, kehittyy laji Piiroisen mukaan huimasti eteenpäin.

- Kyllä noi temput vaan yksinkertaisesti koko ajan kehittyvät. Pyöritään enemmän ja ilmavammin. Pipessä ei ole vielä kyllä triploihin lähdetty. Yksi kiinalainen on yrittänyt, mutta on tajuttu, että on niin pieni skaala ja temppu on tehty varmaksi. Vähän joka suuntaan on tullut tuplia lisää.

Harjoittelukin on kehittynyt valtavasti.

- Nykyään pipessä uudet temput opetellaan ilmapatjalle. Ei se pipen taso muuten olisi näin kova, jos ei olisi ilmapatjoja. Sinne on niin paljon turvallisempi koittaa. Sitten, kun ne on hinkattu kunnolla, että se tulee laudalteen, ruvetaan sitä koittamaan pipessä, Piiroinen vahvisti.

Lautailijat antavat pipelle kuitenkin paljon arvoa. Ja myös olympialaisille.

- Kyllä pipeä ja olympialaisia arvostetaan yhä enemmän ja enemmän. Jos sen mitalin saa, on siinä niin iso näkyvyys urheilijalle. Olen ymmärtänyt, että lumilautailu on täällä FIS:n (Kansainvälisen Hiihtoliiton) kisoista katsotuin laji. Kyllä tänne annetaan eniten painoarvoa X Gamesin ohella. X Games on tietysti pysynyt ihan omanaan, Piiroinen totesi.

Pyeongchangin olympiafinaalissa Piiroinen jäi viimeiseksi kaaduttuaan kaikilla laskuillaan. Hän arvioi olevansa silti parempi laskija, kuin Vancouverissa 2010, jolloin voitti olympiahopeaa.

- Kyllä mä paremmin laskin kuin silloin. Nyt kaaduin kolme kertaa ja silloin en kaatunut. Mutta osaan nykyään kyllä parempia temppuja. Lajin kehitys on niin hurjaa.

Lue myös:

    Uusimmat