PAU laajentaa työtaisteluja – Postinjakelu seis Uudellamaalla kahden viikon päästä

Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU on ilmoittanut uusista työtaisteluista. Työnseisaus koskee sanomalehtien jakelua pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla kahden viikon kuluttua keskiviikkona 25. marraskuuta.  

PAU kertoo myös useista muista työnseisauksista 25. marraskuuta. Helsingissä postia ei jaeta. Kohteena ovat lisäksi Helsingin postikeskus ja terminaali, Vantaan logistiikkakeskus ja ulkomaantuotanto sekä Liedon logistiikkakeskus ja terminaali.  

Aiemmin PAU on ilmoittanut työtaisteluista 24. marraskuuta saakka.  
Työnantaja poisti keskiviikkona toistasataa Postin työntekijää työpaikoiltaan, kertoi Yle. Työntekijäpuolen mukaan työntekijät poistettiin sen jälkeen, kun he olivat kieltäytyneet perehdyttämästä vuokratyövoimaa.  

Postialan työkiistan sovittelua jatketaan perjantaina valtakunnansovittelijan johdolla. PAU ja työnantajaliitto Palta neuvottelevat siihen asti keskenään.  

Lue myös:

    Uusimmat