Muun muassa suomalaiskiekkoilija Patrik Laine on paikalla entisten NHL-joukkuekaverinsa Johnny Gaudreaun ja tämän Matthew-veljen hautajaisissa.
Yhdysvaltalaisten Gaudreaun veljesten hautajaisia vietetään tänään maanantaina Philadelphian esikaupunkialueella. Paikalla St. Mary Magdalenin katolisen kirkon yhteydessä on satoja ihmisiä, perheen ja läheisten ystävien ohella kiekkoyhteisöön kuuluvia henkilöitä. Gaudreauta on kunnioittamassa muun muassa useita entisen NHL-tähden pelipaitoihin pukeutuneita lapsia.
Hautajaisiin on osallistunut kymmeniä NHL-pelaajia. Läsnä ovat uutistoimisto AP:n mukaan esimerkiksi Montreal Canadiensin NHL-kiekkoilijat Patrik Laine ja Cole Caufield sekä NHL-komissaari Gary Bettman.
– Tämä on ainoa asia, jonka voimme tehdä, Caufield sanoi CBS:n mukaan.
– Tämä on tietysti todella raskasta aikaa. Tämä ei tunnu vielä todelliselta. Häntä (Johnnya) rakastettiin ja kunnioitettiin kaikkialla, minne hän meni.
Caufield ilmoitti viime viikolla vaihtavansa pelinumeronsa 22:sta 13:een kunnioittaakseen sankariaan. Caufield ja Gaudreau pelasivat joukkuekavereina kevään MM-kisoissa Tshekissä.
Suomalaishyökkääjä Patrik Laine puolestaan pelasi Gaudreaun joukkuekaverina vuosina 2022–24, kun he molemmat edustivat yhtäaikaisesti Columbus Blue Jacketsia. Laine siirtyi kesällä Montreal Canadiensiin.
Johnny, 31, ja Matthew Gaudreau, 29, menehtyivät 29. elokuuta Salemin piirikunnassa, New Jerseyn osavaltiossa. He olivat pyöräilemässä, kun humalainen autoilija ajoi heidän päälleen.
Matthew Gaudreau pelasi omalla urallaan muun muassa NHL:n farmisarja AHL:ssä. Hän toimi pelaajauransa jälkeen valmentajana.
Uusimmat
-
05:24
Äärimmäisen vaarallinen Milton-myrsky raivoaa: Yli miljoona sähköttä Floridassa – pelkona kaaos ja kuolemat
-
05:15
Syysmyräkkä nosti tulvaveden tielle: Kaksi ramppia suljettiin Kehä III:lla Vantaalla
-
05:14
Mies peri veljeltään lähes 40 vuotta vanhaa velkaa – sai 200 000 markan sijaan roimat sakot
-
05:04
"Vuosisadan myrsky" iskenyt Floridaan: MTV seuraa
-
02:01
WWF:n karu raportti: Villieläinten kannat ovat kutistuneet keskimäärin 73 prosenttia 50 vuodessa
-
02:00
THL: Valtaosa asiakkaista on tyytyväisiä vanhuspalveluihin – tyytyväisyys kotihoitoon kuitenkin heikentynyt
-
00:01
Junavaunun pellit repeytyivät irti Kouvolassa – suuri operaatio
-
00:01
Labore: Lähes kaikkien ostovoima kääntyy kasvuun inflaation hidastuessa
-
23:57
Sähköttä yli 30 000 kotitaloutta, pelastuslaitoksilla vilkas ilta ympäri Suomen – MTV seurasi syysmyrskyä
-
23:29
Ukraina: Tuhosimme Venäjällä asevaraston, jossa oli satoja iranilaisia taistelulennokkeja
-
23:27
Rumaa: Ilves-tähti telottiin europelin jatkoajalla
-
23:23
Hamas ylisti Israelin joukkopuukottajaa, USA:lla rehellinen keskustelu Netanjahun kanssa – MTV seuraa
-
22:56
HIFK-kulttipelaajan juhlaillassa erikoistapaus – Ville Peltonen näki: "Konnamainen temppu"
-
22:48
"Paras suomalainen oopperakapellimestari kautta aikojen": Näin Leif Segerstamia muistetaan
-
22:17
Jalkansa menettänyt Luutnantti Dan ei aio lähteä veneestään hirmumyrsky Miltonin takia: "Sinä kuolet!" – "Minä aion kellua"
-
22:06
Kärppien lehdistötilaisuudessa yllättävä episodi – valmentajaa päin napsahti ryminän kera: "Aijaijaijai!"
-
21:34
SM-liigaluotsi heitti koko joukkueensa julkisesti bussin alle – pitää nähtyä uskomattomana
-
21:25
Näyttelijäntyöt lopettanut Gwyneth Paltrow palaa valkokankaalle – suostui rooliin yllättävästä syystä
-
21:23
SM-liigasta tuttu NHL-tähti vaikuttui yllätystempun tehneestä suomalaisesta – "Todella älykäs pelaaja"
-
21:16
Kärpät hävisi ja Teemu Turunen loukkaantui, SaiPalla ja TPS:llä hurjat maalijuhlat – näin SM-liigan keskiviikon kierros eteni
-
Lataa lisää