Parkkisakoissa kymppien eroja – Suonenjoella selviää 30 eurolla

Tuliko pysäköityä huolimattomasti? Näin paljon parkkisakosta joutuu pulittamaan eri puolilla Suomea 3:18
Tuliko pysäköityä huolimattomasti? Näin paljon parkkisakosta joutui pulittamaan eri puolilla Suomea vuonna 2023.

Pysäköintivirhemaksuissa on kymmenien eurojen eroja kaupungista riippuen, kertoo Suomalaisten pysäköintialan toimijoiden yhdistyksen (SPATY) kartoitus.

Suomen suurimmissa kaupungeissa pysäköintivirhemaksut vaihtelevat haja-asutusalueiden 40 eurosta keskusta-alueiden 80 euroon. 

Pysäköintivirhemaksu on aina vähintään 20 euroa. Enimmäismäärä on 60 euroa, mutta kunta voi säätää suuremmasta maksuista joissain kaupunginosissa, jos esimerkiksi parkkipaikkojen niukkuus, pysäköintivirheiden määrä tai muut liikenteelliset syyt sitä vaativat. Tuolloin maksu on enintään 80 euroa.

Kuntien välillä on paljon eroja 

– Siinä missä Helsingissä rapsahtaa 80 euron suuruinen pysäköintivirhemaksu keskusta-alueella, naapurikunnassa Espoossa kunnallisen pysäköinninvalvonnan maksu on vain 60 euroa, SPATY:n tiedotteessa kerrotaan.

Myös muiden suurten kaupunkien kuten Oulun, Lahden ja Kuopion keskusta-alueilla maksu on 60 euroa.

Toisissa kaupungeissa maksu ei missään nouse yli 50 euron. Esimerkiksi Rovaniemellä maksu on 50 euroa ja osassa kaupunginosia 40 euroa. Joensuussa pysäköintivirhemaksu on myös 50 euroa kaupunginosasta riippumatta.

– Toisissa kaupungeissa maksu ei missään nouse yli 50 euron. Esimerkiksi Rovaniemellä maksu on 50 euroa ja osassa kaupunginosia 40 euroa. Joensuussa pysäköintivirhemaksu on myös 50 euroa kaupunginosasta riippumatta, SPATY ry:n toimitusjohtaja Christian Metsäranta sanoo.

Vuonna 2023 Suonenjoesta tuli pienin kunta, joka valvoo pysäköintiä itse esimerkiksi poliisin sijaan. Siellä pysäköintivirhemaksu on 30 euroa.

Yhdistys pitäisi oikeudenmukaisempana yhtenäistä linjaa pysäköintivirhemaksuihin.

– Valvottu pysäköinti on ilmiö, joka on tullut jäädäkseen. Yhtenäinen linja maksuissa olisi selkeä kaikille, Metsäranta toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat