Pariisin leipomoräjähdyksen syy varmistui – kuollut palomies hautautui tunneiksi raunioihin, keltaliivien mielenosoitukseen varautuminen vaikeutti pelastustöitä

Pariisin keskustassa tapahtui suuri räjähdys 1:07

Ranskan pääkaupungissa Pariisissa tänään tapahtuneen räjähdyksen syyksi on varmistunut kaasuräjähdys. Jo ensitietojen valossa tätä epäiltiin syyksi.

Räjähdys tapahtui leipomossa Pariisin 9. piirin L’Opéran alueella. Räjähdyksessä kuoli kolme ja loukkaantui lähes viisikymmentä ihmistä. Lisäksi ympäröivät rakennukset ja ajoneuvot vaurioituivat.

– Tässä kohtaa voimme todeta, että kyseessä oli selvästi onnettomuus, Pariisin yleinen syyttäjä Remi Heitz kommentoi medialle.

Ranskan sisäministerin Christophe Castanerin mukaan palomiehet olivat tutkimassa kaasuvuotoa rakennuksessa, kun räjähdys tapahtui. Molemmat kuolleista olivat palomiehiä.

Castanerin mukaan toinen heistä makasi kuolleena raunioissa useita tunteja ennen kuin hänet löydettiin.

Pelastustöihin osallistui yli 200 palomiestä. Vakavimmin loukkaantuneiden kuljettamista varten läheiselle aukiolle lennätettiin kaksi helikopteria.

Uutistoimisto Reutersin mukaan ambulansseilla oli vakeuksia päästä räjähdyspaikalle, koska poliisi oli asettanut tiesulkuja keltaliivien mielenosoitusta varten. Presidentti Emmanuel Macronin hallintoa vastustavat keltaliivit protestoivat tänään jo yhdeksättä lauantaita peräkkäin.

Päivitetty 17.23: Päivitetty kuolonuhrien määrää.

Lue myös:

    Uusimmat