Pamela Tola: Varoitan ihmisiä elokuvani rajusta sisällöstä

Härmä-elokuvaa tähdittävä näyttelijätär Pamela Tola on varoittanut lähipiiriään elokuvan rajusta sisällöstä.

JP Siilin uutuuselokuva Härmä tulee varmasti herättämään keskustelua melko rankan sisällönsä vuoksi. Elokuva kertoo 1800-luvun pohjanmaasta, jossa veljekset Matti ja Esko Välitalo kilpailevat perheen tilan omistuksesta ja kauniin Ainon rakkaudesta. Elokuvassa nähdään paljon väkivaltaisia kohtauksia, mutta Ainoa näyttelevän Pamela Tolan mukaan kohtaukset olivat välttämättömät.

– Monet tappelukohtaukset ovat aika rankkoja, mutta olen perustellut ne itselleni niin, että mielestäni elokuvassa on koko ajan oikeudenmukaisuus taustalla, Tola kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.

Tolan mukaan elokuvan tarkoitus ei ole mässäillä väkivallalla.

– Tämä on valitettavasti osa historiaamme. Tällaista on oikeasti tapahtunut, eikä ainoastaan Härmän puukkojunkkareiden toimesta. Jos olisimme tehneet elokuvan sievistellen, se ei olisi ollut millään tavalla uskottava. Jos lähdetään tekemään elokuvaa näin rankasta ajasta, niin se on pakko tehdä uskottavasti.

Näyttelijätär on yrittänyt varoittaa ihmisiä elokuvan rajusta sisällöstä, ettei lähipiiri järkyty ilman ennakkovaroitusta.

– Mielestäni on hyvä, että elokuva on kielletty alle 16-vuotiailta. Olen varoittanut herkimpiä läheisiäni ja elokuva pitää katsoa tiedostaen sen, että rankkoja ja väkivaltaisia kohtauksia on, mutta kyllähän siinä on mukana myös rakkaustarina.

Härmä saa ensi-iltansa 17. helmikuuta.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat