Palomies Harri oikoo virheellistä käsitystä – katso mikä on avotulta ja mikä ei
Palomies Harri muistuttaa, että tulta ei saa maastopalovaroituksen aikana tehdä edes viralliselle tulentekopaikalle.
Toukokuun aikana sadat maastopalot ovat pitäneet pelastuslaitokset kiireisinä ympäri maata. Maastopalot syövät pelastustoimen niukkoja resursseja tuntikausiksi, kertoo Oulussa työskentelevä palomies Harri Minkkinen videollaan.
– Lisäksi nämä tehtävät ovat pelastajille äärimmäisen raskaita ja kuormittavia, Minkkinen sanoo videolla.
Minkkinen oikoo myös väärää käsitystä siitä, että maastopalovaroituksen aikana tulet saisi tehdä viralliselle tulentekopaikalle.
– Tämä on erheellinen käsitys, Minkkinen sanoo.
Tämän vuoden alusta alkaen Ilmatieteen laitos antaa pelkästään maastopalovaroituksia, ei siis enää ruohikko- ja metsäpalovaroituksia. Maastopalovaroituksen aikana kaikenlaisen avotulen teko on kielletty.
Katso jutun alussa olevalta videolta, että mikä on avotulta ja mikä ei.
Minkkisen mukaan suurin osa toukokuun maastopaloista on ollut ihmisen aiheuttamia.
Minkkinen muistuttaa myös, että tulen sytyttäjä vastaa aina sen aiheuttamista vahingoista.
Katso alla olevalta videolta, kuinka toimia maastopalovaroituksen aikaan turvallisesti!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää