"Paha saa kyllä palkkansa, ja nauraa matkalla pankkiin"

Paha saa palkkansa, ja tekomme seuraavat meitä pitkälle tulevaisuuteen – vai? Viikkokyselyssämme lukijamme kertoivat, uskovatko karman lakiin.

Karma tarkoittaa eri uskonnoissa eri asioita. Yleisesti sillä kuitenkin tarkoitetaan oppia syystä ja seurauksesta. Opin mukaan elämämme nykytila on suoraa seurausta menneistä valinnoista.

Viikkokyselyssämme kysyimme lukijoiltamme, uskovatko he "karman lakiin". Yli 1400 ihmistä kertoi mielipiteensä.

45 prosenttia lukijoista kertoi uskovansa karman lakiin; 41 prosenttia toivoi edes pahan saavan palkkansa. 13 prosenttia ei uskonut karman vaikuttavan elämään.

Shutterstock

Onko karman laki olemassa? Näin lukijat perustelivat

"Välillä on vaikea ymmärtää, mitä tänne on tultu oppimaan, kun potkut on turhan kovia ja miksi sitä haluaa kokea maton vedon jalkojen alta. Ehkäpä sitä ei ole aikaisemmin koettu, tai sitten onkin itse ollut vastaavassa asemassa, kaikkea kun ei voi edellisiltä kierroksilta tietää... Mutta kun laittaa hyvää ja sitä, mitä toivoisi itselleen tehtäväksi, kiertämään, niin se palaa jossain vaiheessa takasin..." mymmeli

"Pyrin tekemään elämässä oikeita ratkaisuja ja olemaan hyvä ihminen. Uskon, että pahat teot kostautuvat itselleen myöhemmin ja hyvät teot palkitaan. Lisäksi itsellään on parempi olla hyvien tekojen jälkeen. Hyvät teot tekevät olosta turvallisemman, koen että esimerkiksi kuoleman jälkeen saan rauhan jos olen elänyt hyvän elämän. Pahat teot jäävät vainoamaan kuoleman jälkeenkin." dark

"Maailman meno näyttää kaikkea muuta kuin reilulta. Paha saa kyllä palkkansa ja nauraa matkalla pankkiin. On ihan pakko uskoa, että se joskus vielä tikahtuu nauruunsa, muuten ei jaksaisi elää tässä maailmassa." Pragmaattinen

"Kyllä toiselle onnettomuutta tai pahaa luotaessa ja toivoessa, niin kyllä se kaikki joskus on pakko tulla itselle takaisin. Ei pahan kylväjä voi selvitä tästä maailmasta ilman etteikö omaan nilkkaan kalahda jossain vaiheessa vähän pieninä annoksina tai tarpeeksi tehneenä iskee kunnon "paukku"... Ei kai sitä tässä maailmassa voi tehdä toiselle pahaa niin, ettei siitä joudu itse kärsimään...." Kyy

"Vaikka ei olisi mitään uudelleen ruumiillistumista, sielunvaellusta tai muuta sellaista, silti meidän aikaisemmassa ajassa tässä elämässämme tekemät valinnat ja kaikki tekomme vaikuttavat nykyhetkeemme ja myös tulevaisuuteemme." Johannes Jesaja

Shutterstock

"Uskon, että asiat tulevat julki ennemmin tai myöhemmin. Jos teet pahaa jollekin, tieto siitä leviää hyvin ja muut suhtautuvat sinuun sen mukaisesti. Mitään korkeampaa voimaa ei ole olemassa, vaan yhteisön kollektiivinen käyttäytyminen ja se, ettei salaisuudet yleensä jää salaisuuksiksi pitkän ajan kuluessa pitävät huolen siitä, että oikeus toteutuu. Jos teet pahaa ja et jää kiinni, ns. omatunto soimaa sinua kyllä riittävästi joka tapauksessa." Jussi

"Varsinkin itse huomannut sellaista, että jos joku kohtelee minua väärin, niin kyllä se kostautuu... Eräskin bussikuski joka lähtee pysäkiltä talla pohjassa ja itse menossa käytävällä melkein nurin sen takia. Saipahan se kuski sakot kun istuin kerrankin kyydissä ja kuskilla hieman raskas kaasujalka oli... Pieni hymy häivähti kasvoilla. Myös vastaavanlainen tapaus kävi, kun viraston työntekijä kohteli ylimielisesti ja ikävästi. Oli sitten tulossa ruokatunnilta, kun rankka sade yllätti tämän virkailijan. Toimiston sisällä katsoin vaan hymyillen kun virkailija juoksi kaatosateessa, että kyllä se karma toimii." sattumaako..

"Olen nähnyt tämän toteutuvan! Oikeus ja kohtuus tapahtuu ja oikeudenmukaisesti! Kun annat hyvää, saat sitä moninkertaisesti ja päinvastoin.." ANSKU33

MTV3/Helmi

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat