"Päätös lievittäisi kipua" – Thaimaassa samaa sukupuolta olevien parien parisuhteen rekisteröinnin salliminen siunausta vaille valmis

5:40
Korona siirsi Priden syyskuulle, mutta viikkoa on juhlittu etänä. Katso miten viikko Suomessa vietettiin.

Thaimaan hallitus on hyväksynyt esityksen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevat parit voisivat rekisteröidä parisuhteen. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

Parit saisivat parisuhteen rekisteröinnillä lähes samat oikeudet kuin avioliitossa.

Oikeuksiin kuuluisi muun muassa lasten adoptointi, oikeus perintöön sekä omaisuuden jakamiseen.

Rekisteröinnin vaatimuksena kuitenkin on, että vähintään toinen osapuoli parista on thaimaalainen.

– Päätös lievittäisi kipua ja tukisi LGBT-ihmisiä, Thaimaan sateenkaariliikkeen johtaja Kittinan Daramadhaj kertoi Reutersille. 

Thaimaa olisi vasta toinen Aasian maa, joka sallii sateenkaariparien parisuhteen rekisteröinnin tässä laajuudessa. Ensimmäisenä rekisteröinnin mahdollisti Taiwan viime vuonna.

Lain voimaantulo vaatii vielä maan parlamentin vahvistuksen.

Lakia esitettiin jo vuonna 2018, mutta päättäjät eivät kyenneet saamaan sitä lävitse ennen viime vuoden vaaleja.

Suomessa samaa sukupuolta olevien avioliitot hyväksyttiin maaliskuussa 2017, mutta parisuhteen on voinut rekisteröidä jo maaliskuusta 2002 alkaen. 

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja