Pääkaupunkiseudun koronaryhmä: Sulkutoimia jatkettava vappuviikolle – lähiopetukseen palataan asteittain jo ensi viikolla

Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla koulut palaavat asteittaiseen lähiopetukseen pääsiäisen jälkeen – katso, mitä muutos eri oppiasteilla tarkoittaa 2:39
Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla koulut palaavat asteittaiseen lähiopetukseen – katso, mitä muutos eri oppiasteilla tarkoittaa

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä suositteli tämän päiväisessä kokouksessaan, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto tekisi päätöksen tartuntatautilain väliaikaisen 58 g pykälän toimeenpanon jatkamisesta alueella kahdeksi viikoksi eteenpäin 28.4. saakka.

Muuten suljettavaksi määrättyjä yksityisiä ja julkisia tiloja voitaisiin kuitenkin käyttää vuonna 2008 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen. 

Päätös tilojen sulkemisesta ei koskisi ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa. 

Lähiopetukseen palataan porrastetusti 

Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit ovat linjanneet aiemmin, että palaaminen asteittain lähiopetukseen toteutetaan. 

Aiemmin linjatun mukaisesti yläkoulu ja toinen aste jatkavat kokonaisuudessaan etäopetuksessa vielä tämän viikon. 

12.4. alkaen yläkoulut siirtyvät vuorottelumalliin kuntakohtaisten toteutustapojen mukaan. Yläkouluissa vuorottelumallilla tarkoitetaan sitä, että vuosiluokat vuorottelevat etä- ja lähiopetuksessa.  

Lukiot jatkavat etäopetuksessa neljännen jakson loppuun eli huhtikuun puoliväliin asti ja siirtyvät sen jälkeen vuorottelumalliin, jossa puolet lukion opiskelijoista on kerrallaan lähiopetuksessa.

Ammatilliset oppilaitokset jatkavat etäopetusta yhtä pitkään kuin saman kunnan lukiot. Sen jälkeen ammatillisessa koulutuksessa siirrytään vuorottelumalliin, jossa kolmasosa oppimisyhteisön opiskelijoista on kerrallaan lähiopetuksessa. 

Koordinaatioryhmä palaa asiaan maskien käytöstä alakouluissa ensi viikon kokouksessaan, kun asiantuntijanäkemykset ovat selvillä. 

Lue myös:

    Uusimmat