Mainos

Outo näky: Nainen päräytti paikalle limusiinilla ja jakoi ihmisille rahaa

Helsingissä todistettiin tänään päivällä omituista välikohtausta. Kolmen Sepän patsaalle ajoi nimittäin puolen päivän aikaan limusiini, josta esiin hypännyt vanhempi naishenkilö alkoi jakaa rahaa ohikulkijoille.

Tapausta oli paikalla todistamassa muun muassa Reeta Mäkelä.

–Olin Stockmannin edessä, kun siihen paikalle ajoi valkoinen limusiini. Limusiinista hyppäsi ulos ja turvamieheltä näyttänyt henkilö, Mäkelä kertoo.

Nainen ryhtyi jakamaan rahaa ohikulkijoille. Mäkelän mukaan ihmiset eivät uskaltautuneet itse hakemaan rahaa naiselta, vaan nainen lähestyi rahojen kanssa ihmisiä.

–En käynyt hakemassa rahaa, lähinnä häkellyin tilanteesta. Toki nyt kiinnostaa mistä tässä oli kyse.

Ilta-Sanomat tunnisti myöhemmin illan aikana rahaa jakaneen naisen Ritva Vepsäksi, joka on esiintynyt muun muassa televisiomainoksessa ja ollut mukana Helsingin seudun työttömät ry:n toiminnassa.

Vepsä tunnusti lehdelle olleensa jakamassa rahaa "erään naishenkilön" pyynnöstä, mutta ei saanut paljastaa tämän nimeä. Myöskään syy rahanjaolle ei Ilta-Sanomien haastattelussa vielä selvinnyt.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.