Oulussa tutkitaan nuorten erikoisia sydänpysähdyskuolemia

Oulussa etsitään syitä pohjoissuomalaisten nuorten erikoisiin sydänpysähdyskuolemiin.

Oulun yliopistollisen sairaalan kardiologian professorin Heikki Huikurin mukaan nuorten sydänlihakseen kertyy sidekudosta, joka voi johtaa äkilliseen sydänpysähdykseen. 

– Tämä on ilmeisesti Pohjois-Suomen oma sairaus. Sitä ei ole todettu olevan niin paljon muualla Suomessa eikä myöskään muualla maailmassa, Huikuri sanoo.

Syytä sidekudoksen kertymiseen ei tiedetä. Äkilliseen sydänpysähdykseen kuolleilla nuorilla ei ole ollut esimerkiksi urheilutaustaa eikä ylipainoa. Ratkaisua ei ole löydetty myöskään jostain tietystä geenimutaatiosta.

– Selvittelemme monia eri vaihtoehtoja. Syy voi löytyä vaikka ravinnosta, tai kyse saattaa olla sydänlihastulehduksen jälkiseurauksesta.  

Huikuri kertoo, että sidekudoksen kertyminen sydänlihakseen on Pohjois-Suomessa yleisin syy alle 35-vuotiaiden äkilliseen sydänpysähdykseen. Tapaukset ovat harvinaisia, mutta niiden määrä vaikuttaisi olevan kasvussa.  

– Kuolleiden määrä on 2000-luvun alun luvuista melkein tuplaantunut viiden viime vuoden aikana, Huikuri sanoo. Hän lisää, että osin kasvu voi kuitenkin johtua myös siitä, että tapaukset havaitaan nykyään paremmin.  
  
Sidekudos ei oireile  
  
Sydänpysähdyksiä on tutkittu Oysissa jo yli 15 vuotta. Tutkittavana ovat olleet lähes 4000:n äkilliseen sydänpysähdykseen kuolleen pohjoissuomalaisen tiedot.  

– Tästä määrästä valtaosa on sepelvaltimotaudin aiheuttamia sydänpysähdyksiä. Sidekudostapauksia on ollut noin 140.  
Kuolleiden joukossa on lähes yhtä paljon miehiä ja naisia.  

Sydämeen kertynyt sidekudos ei oireile olemassaolostaan.  

– Sidekudos paljastuu ruumiinavauksessa. Sydänlihas on muuten ihan terve.  

Huikurin mukaan tutkimuksia on auttanut se, että Suomessa on hyvät ruumiinavaustiedot.  

– Meillä avataan äkilliseen sydänpysähdykseen kuolleita kaikkein eniten maailmassa. Tämä johtuu siitä, että lain mukaan poliisi joutuu aina pyytämään avausta, jos kuolleella ei ole ollut todettua vaikeaa sairautta.   
   

Lue myös:

    Uusimmat