MTV paikalla: Oulun seksuaalirikosvyyhdissä annetiin kaksi viimeistä tuomiota: molemmille vankeutta – kaupunginvaltuuston puheenjohtaja kertoo, miten teot ovat vaikuttaneet Ouluun

Paljon julkisuutta saaneessa Oulun seksuaalirikosjutussa annettiin tänään viimeiset kaksi tuomiota. Molemmille syytetyille luettiin vankilatuomio.

26-vuotias mies tuomittiin neljäksi vuodeksi vankilaan muun muassa törkeästä raiskauksesta.

Viimeinen tuomio annettiin 33-vuotiaalle miehelle tuomittiin neljäksi vuodeksi ja kahdeksi kuukaudeksi vankilaan muun muassa törkeästä raiskauksesta.

Yhteensä kahdeksan ulkomaalaistaustaista miestä on ollut syytteessä samaan 13-vuotiaaseen uhriin kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista.

Rikokset tapahtuivat pääasiassa viime kesän ja syksyn aikana.

MTV Uutisten toimittaja Outi Airola kysyi kaupunginvaltuuston puheenjohtajalta Juha Hänniseltä, miten tapahtumat ovat vaikuttaneet Ouluun. Hänninen on onnellinen siitä, että tuomiot on saatu annettua nopealla aikataululla.

– Oulun kaupungin ja poliisin kanssa olemme tehneet yhteistyötä. Olemme halunneet saada tätä hoidettua nopeasti. Oululaiset ovat olleet suuttuneita ja syystä, rikokset kuvottavia ja järkyttäviä.

Vihapostia sateli parin kuukauden verran

Asian käsittelystä erilaisista näkökulmista on saanut ikävän osansa myös Hänninen, jolle on lähetetty muun muassa vihapostia. 

– Joulukuun alussa budjettikokouksessa eräs taho halusi käsitellä maahanmuuttoa ja lastenraiskauksia. Jouduin keskeyttämään kuntalain perusteella puheen, sillä kokouksessa piti käsitellä vain esityslistan mukaisia asioita. Sen jälkeen tuli raju vyöry viestejä kuukauden pari verran. 

Hännisen ei uskottu viestien mukaan välittävän asioista.

– TodeIlakin otan nämä asiat vakavasti, henkilökohtaisestikin nämä asiat ovat tulleet lähelle, Hänninen sanoo painokkaasti.

Valtuuston puheenjohtaja kuitenkin näkee, että Oulu on yhä turvallinen asuinkaupunki kaikesta tapahtuneesta huolimatta. 

– Tämä on ollut iso haava, mutta tätä on yritetty hoitaa mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Katso Hännisen haastattelu kokonaan yllä olevasta videosta.

Lue myös:

    Uusimmat