Oulun grooming-vyyhdin viimeiset tuomiot annetaan tänään – jo kuusi miestä tuomittu 13-vuotiaaseen kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista

Paljon julkisuutta saaneessa Oulun seksuaalirikosjutussa annetaan tänään viimeiset tuomiot, kun käräjäoikeus ottaa kantaa kahden jutussa syytetyn miehen syytteisiin.

Yhteensä kahdeksan ulkomaalaistaustaista miestä on ollut syytteessä samaan 13-vuotiaaseen uhriin kohdistuneista törkeistä seksuaalirikoksista.

Kaikki kuusi tähän mennessä tuomion saanutta on tuomittu ehdottomiin vankeusrangaistuksiin.

Valtaosa tuomituista rikoksista on tapahtunut viime kesän ja syksyn aikana.

Rikoksissa toistui sama kaava

Rikoksissa toistui sama kaava, vaikka ne tapahtuivat eri kerroilla ja syyttäjän mukaan kaikki epäillyt eivät olleet tunteneet toisiaan.

Miehet olivat tutustuneet tyttöön sosiaalisessa mediassa, houkutelleet tämän asunnolle ja tehneet tälle seksuaalista väkivaltaa.

Oikeuden mukaan tyttö oli muun muassa pakotettu väkivalloin emätin- ja anaaliyhdyntään.

Lisäksi miehet olivat kosketelleet tyttöä eri tavoin muun muassa työntämällä sormet tämän emättimeen.

Osa miehistä oli käyttänyt väkivaltaa. Tyttöä oli muun muassa kuristettu ja vedetty hiuksista.

Kovimman tuomion saanut 38-vuotias mies raiskasi hotellihuoneessa

Viisi ensimmäistä syytettyä tuomittiin 2–4 vuoden pituisiin vankeusrangaistuksiin. Kovimman tuomion tähän mennessä sai jutun kuudes tuomittu.

38-vuotias mies tuomittiin aiemmin tällä viikolla neljäksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä raiskauksesta.

Oikeuden mukaan mies oli vuosina 2017 ja 2018 ollut hotellihuoneessa yhdynnässä uhriin.

Mies oli käyttänyt väkivaltaa. Hän oli muun muassa pakottanut lapsen ottamaan peniksen suuhunsa.

Tekijät tutustuneet uhriin sosiaalisessa mediassa

Kaikkia rikoksia yhdistää se, että tekijät ovat tutustuneet ja pitäneet yhteyttä 13-vuotiaaseen tyttöön sosiaalisen median kautta, mistä syystä tapauksesta on puhuttu muun muassa grooming-vyyhtenä.

Groomingilla tarkoitetaan lapsen houkuttelua seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi esimerkiksi sosiaalisessa mediassa.

Lapsen houkuttelu seksuaalisiin tarkoituksiin ja seksuaalissävytteinen viestittely lapselle on jo itsessään rikos.

Jo pelkästään seksuaalisten viestien tai esimerkiksi alastonkuvien vastaanottaminen voi asiantuntijoiden mukaan vaurioittaa lasta.

Lue myös:

    Uusimmat