Ott Tänak voittoon Belgiassa – Kalle Rovanperä paikkasi ulosajoaan huippuvedolla

Hyundain Ott Tänak on voittanut toisen peräkkäisen kilpailun rallin MM-sarjassa. Virolaistähti oli nopein hetki sitten päättyneessä Belgian MM-rallissa. Kalle Rovanperä loisti päätöserikoiskokeella. 

Pääkuvan video: Kysymys Kalle Rovanperästä sai Ott Tänakin lähes repeämään sunnuntain aamuhuollossa – virolaistähden ilme kertoo kaiken.

Tänak varmisti vuoden kolmannen ykkössijansa Power Stagella, josta hän nappasi kaksi MM-lisäpistettä olemalla pätkän neljäs. Tänak sai pidettyä päätöspäivänä takanaan Toyotan Elfyn Evansin, joka taipui lopulta 5,0 sekunnilla.

Kolmanneksi ylsi Toyotan suomalaiskuski Esapekka Lappi, joka ajoi viikonlopun läpi virheittä. Palkintosija on Lapille kauden kolmas.

MM-sarjaa johtava Toyotan Kalle Rovanperä keskeytti ulosajoon jo kisan toisella erikoiskokeella perjantaina, minkä jälkeen tähtikuskin tavoitteet siirtyivät sunnuntain Power Stageen. Siinä Rovanperä oli nopein, joten mukaan tarttui viisi pistettä.

Rovanperän johto Tänakiin MM-sarjassa on edelleen tuhti, 72 pistettä, kun kautta on jäljellä vielä neljä osakilpailua. Evans pomppasi Thierry Neuvillen ohi MM-sarjan kolmoseksi. 

Rovanperän ulosajon lisäksi viikonlopun toinen dramaattinen hetki oli Hyundain Neuvillen ulosajo 15. erikoiskokeella lauantaina. Belgialainen johti tuossa vaiheessa kotiralliaan 17,2 sekunnilla, joten ajovirhe oli erityisen kallis. Neuville sai Power Stagelta kolme pistettä.

Ford-autoja ajattavan M-Sportin viikonloppu oli fiasko. Craig Breen keskeytti ulosajoon 10. erikoiskokeella lauantaina, Gus Greensmith sähläsi kisansa pilalle samalla pätkällä ja viidennessä sijassa sunnuntaina kiinni ollut Adrien Fourmaux keskeytti ajovirheeseen toiseksi viimeisellä ek:lla. 

Seuraavaksi ajetaan Kreikassa 8.-11. syyskuuta.

Belgian MM-rallin tulokset:

Sija

Kuljettaja

Talli

Aika/ero

1.

Ott Tänak

Hyundai

2.25.38,9

2.

Elfyn Evans

Toyota

+5,0

3.

Esapekka Lappi

Toyota

+1.41,6

4.

Oliver Solberg

Hyundai

+3.28,5

5.

Takamoto Katsuta

Toyota

+6.06,1

6.

Stephane Lefebvre

Citroen

+9.45,7

7.

Andreas Mikkelsen

Skoda

+10.03,8

8. 

Yohan Rossel

Citroen

+10.54,8

9.

Chris Ingram

Skoda

+11.20,8

10.

Nikolay Gryazin

Skoda

+11.26,8

Keskeyttäneitä: Kalle Rovanperä (EK2), Craig Breen (EK10), Thierry Neuville (EK15), Adrien Fourmaux (EK19)

Kuljettajien MM-pisteet (9/13):

1.

Kalle Rovanperä

Toyota

203

2.

Ott Tänak

Hyundai

131

3.

Elfyn Evans

Toyota

116

4.

Thierry Neuville

Hyundai

106

5.

Takamoto Katsuta

Toyota

92

6.

Craig Breen

Ford

64

7.

Esapekka Lappi

Toyota

57

8.

Sebastian Loeb

Ford

35

9.

Sebastien Ogier

Toyota

34

10.

Dani Sordo

Hyundai

34

Valmistajien MM-pisteet (9/13):

1.

Toyota

381

2.

Hyundai

293

3.

M-Sport Ford

188

4.

Toyota2

100


Lue myös:

    MM-rallivideot

    Uusimmat