Vaikka naiset käyvätkin useammin lääkärillä ja elävät pidempään, tutkimuksien mukaan miesten on helpompi pudottaa kertyneitä kiloja ja löytää onnea elämän pienistäkin asioista. Ota siis oppia puolisostasi ja elä terveellisemmin!
Vaikkeivät miehet käykään yhtä usein lääkärillä kuin kauniimpi sukupuoli, onnistuvat he silti pudottamaan painoa helpommin ja ovat tutkimusten mukaan onnellisempia. Tarkkaile puolisoasi ja ime nämä kuusi kikkaa hänen elämäntavoistaan omaan arkeesi!
Syö kunnolla
Monet naiset syövät liian vähän aamiaisella ja lounaalla. Ilman riittävää määrää kaloreita ja oikeaa proteiinien, hiilihydraattien ja rasvan suhdetta ateriassa verensokeriarvot heittelehtivät. Tästä saattaa aiheutua näläntunnetta, joka taas johtaa turhien sokeristen herkkupalojen syömiseen tai iltanaposteluun.

Päästä tunteesi ulos
Miehet huutavat toisilleen, eikä kukaan ota siitä itseensä. Miesten on hyväksytympää ilmaista vihaa, mutta naisia opetetaan käyttäytymään hillitymmin. Tutkimukset ovat osoittaneet, että naiset, jotka patoavat tunteensa, kuten esimerkiksi vihan, saattavat menehtyä aikaisemmin esimerkiksi sydänperäisten sairauksien seurauksena.
Päästä tunteesi vapaaksi. Puhu ihmisen kanssa, joka sinua suututtaa. Sano, mitä ajattelet, kuuntele mitä toisella ihmisellä on sanottavaa ja ole valmis pyytämään selkeää muutosta hänen käytökseensä. Jos joku sinua suututtava asia ei hoidu välittömästi, pura kiukkusi kiroilemalla tai osallistu vaikka spinning-tunnille.
Jätä sohvaperunana makoilu muille
Tanskalainen tutkimus on osoittanut, että ihmiset, jotka pelaavat jalkapalloa muutaman tunnin viikossa, ovat parantaneet luuntiheyttään ja sydämensä terveyttä enemmän kuin ne, jotka esimerkiksi juoksevat saman ajan. Jätä sohvaperunana matsien tuijotus muille, ja juokse itse pelaamaan jalkapalloa! Sen lisäksi, että se on terveellistä, tekee joukkueessa pelaaminen hyvää päälle. Opit taitoja, joita voit hyödyntää elämässäsi ja työssäsi.


