Orpo kommentoi hallituksen kriisiä Helsingin Sanomille: "Tuli nopeammin ja pahempana kuin olin varautunut"

Tuore pääministeri kertoi varautuneensa jonkinlaiseen kriisiin hallituspuolueiden erilaisuuden takia.

Hallituksen kriisi tuli nopeammin ja pahempana kuin mihin pääministeri Petteri Orpo (kok.) oli varautunut, hän kertoi Helsingin Sanomien maanantaina julkaistussa haastattelussa. Orpo vakuuttaa HS:lle, että hallitus on toimintakykyinen huolimatta viime viikolla alkaneesta kriisistä, joka johti elinkeinoministeri Vilhelm Junnilan (ps.) eroon.

Orpo kertoi lehdelle varautuneensa jonkinlaiseen kriisiin, sillä etenkin perussuomalaisten ja RKP:n näkemykset eroavat toisistaan.

Orpo sanoo, että on huolestunut vastakkainasettelusta ja keskusteluilmapiiristä.

– Yhteiskuntaa jaetaan oikeassa oleviin ja väärässä oleviin ja meihin ja muihin, ja väärin ymmärretään tahallaan.

Hän sanoi myös, että Junnilan esittämästä ajatuksesta "ilmastoaborteista" hänellä ei ollut mitään tietoa.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat olivat maanantaina koolla Kesärannassa keskustelemassa muun muassa Junnilan eroon johtaneesta kriisistä.

– Käytiin avoin ja hyvä keskustelu, ja huomenna (tiistaina) jatketaan keskustelua koko hallituksen kesken. Yhteinen halu toteuttaa hyvää hallitusohjelmaamme on olemassa.

Pääministerin mukaan hallitus alkaa valmistella hänen ehdotuksestaan ohjetta, miten hallitus toimisi, jos viime viikkoista vastaava tilanne tulee eteen.

Lue myös:

    Uusimmat