Oppositiolta välikysymys ministeri Rydmanin toiminnasta – Vasemmistoliiton Saramo: "Painostanut mediaa ja ihmisiä"

Oppositiolta välikysymys ministeri Wille Rydmanista 1:25
Oppositiolta välikysymys ministeri Wille Rydmanista

Rydmanin luottamuksesta äänestetään ensi viikolla.

Oppositiopuolueet vasemmistoliitto, SDP ja vihreät jättävät ensi tiistaina yhteisen välikysymyksen elinkeinoministeri Wille Rydmanin (ps.) asemasta.

Puolueiden mukaan esimerkiksi pääministeri Petteri Orpon (kok.) kommenttien myötä on noussut epäilys, nauttiiko elinkeinoministeri Rydman pääministerin ja kaikkien hallitusryhmien luottamusta.

Muun muassa Helsingin Sanomatkertoi keskiviikkona Orpon todenneen, ettei Rydman voisi toimia hallituksessa kokoomuksen ministerinä. Orpo kommentoi asiaa toimittajille Ukrainan jälleenrakennuskonferenssin yhteydessä Berliinissä.

Vasemmistoliiton ryhmäjohtaja Jussi Saramon mielestä elinkeinoministerin käytös on ollut epäsopivaa.

– Ministeri Rydman on käyttänyt asemaansa ja painostanut mediaa ja ihmisiä, jotka eivät ole julkisuuden henkilöitä, hyökännyt heitä vastaan. Ja meidän mielestämme tämä ei ole ollut sopivaa käytöstä.

Saramo sanoi, että vasemmistoliiton eduskuntaryhmä keskusteli torstaina erityisesti siitä, miten Rydman on toiminut ministerinä.

– Minkälaista viestiä tämä lähettää kotimaassa, mutta myös minkälaista viestiä tämä lähettää ulkomaille.

Pöllöraati: Rydman-välikysymys puhututtaa – Rosa Meriläseltä napakka ohje miehille 10:17
Rydman-välikysymys puhututtaa – Rosa Meriläseltä napakka ohje miehille

Pääministerin näkemys vaaditaan

Nimenomaan välikysymykseen hänen mukaansa päädyttiin, jotta asiaan saadaan myös pääministeri Petteri Orpon (kok.) ja muiden hallituspuolueiden näkemys.

– Jos se olisi ollut pelkkä epäluottamus, he olisivat voineet vieläkin vältellä ottamasta kantaa tämän hallituksen ihan keskeisiin ongelmiin.

Laajaa epäluottamusta SDP:n ryhmässä

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Tytti Tuppuraisen mukaan SDP:n ryhmässä on laajaa epäluottamusta Rydmanin toimintaa kohtaan. Tuppuraisen mukaan demarien ryhmä kävi torstaina kokouksessaan vakavasävyisen keskustelun Rydmanin asemasta.

–  Olisi hyvä saada selvyys sitä, mikä Rydmanin asema hallituksessa on erityisesti sen vuoksi, että pääministeri Orpo on sanonut, että ministeri Rydman ei voisi toimia osana kokoomuksen ministeriryhmää. Herää kysymys, voiko hallituksessa olla ministeri, joka ei nauti pääministerin luottamusta, Tuppurainen sanoi STT:lle torstaina ennen kuin puolue päätti tulla välikysymykseen mukaan.

–  Selvää on, että ministeri Rydmanilla on hyvin vähän luottamusta meidän ryhmässämme.

Rydmanilla ei vihreidenkään luottamusta

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Atte Harjanne kertoi, että asiaa oli käsitelty myös vihreiden eduskuntaryhmässä torstaina.

– On ilmeistä, että ministeri Rydmanilla ei meidän luottamusta ole. Ja on tärkeää, että se myös mittautetaan tuolla salissa, hän sanoi.

– Katseet kohdistuvat tässä myös erityisesti pääministeriin, joka siis on omilla sanoillaan kertonut, että hänellä ei olisi kokoomuslaisena tähän ministeriin luottoa. Niin tilanne on siitä aika kummallinen.

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvinen viestitti STT:lle, ettei heitä ole virallisesti lähestytty asiassa ainakaan vielä, eikä heillä ole myöskään tietoa välikysymyksen sisällöstä.

– Jäämme odottamaan ja palaamme asiaan.

Välikysymykseen on vastattava täysistunnossa 15 päivän kuluessa.

"Hoitanut ministerin tehtävänsä hyvin"

Pääministeri Orpo kommentoi Rydmanin tilannetta torstaina lyhyesti. Orpolta kysyttiin T&K-rahoitusta koskevassa tiedotustilaisuudessa, vieläkö Rydman nauttii hänen luottamustaan.

Orpo muistutti, että ministeri Rydmanin luottamuksesta äänestettiin viime syksynä ja silloin Rydman sai eduskunnan luottamuksen.

– Näkökulmastani hän on hoitanut ministerin tehtävänsä hyvin, sanoi Orpo.

Orpon mukaan hänellä ei ole muuta sanottavaa asiaan.

Lue myös:

    Uusimmat