Opetuslupaoppilaat läpäisivät inssin muita useammin ensimmäisellä yrittämällä – tästä se johtuu

Osaatko antaa linja-autolle riittävästi tilaa? Näin paljon se sitä vaatii 8:36

Heinäkuussa voimaan tulleet ajokorttikoulutuksen muutokset näkyvät myös kuljettajantutkintotilastoissa. Kokonaisvaltaiseen ajotaidon arvosteluun ja liikennetilanteiden laajaan hahmottamiseen perustuvat muutokset tekivät kokeista vaativampia, mikä näkyy myös ensimmäisellä kerralla läpipäässeiden osuuksissa.

– Lakimuutos helpotti opetusluvan saamista ja opetuslupia onkin myönnetty ennätystahtiin heinä-elokuussa, yhteensä yli 11 000. Entistä useampi ajokorttia hankkiva saattaa siis yhdistää autokoulu- ja opetuslupaopetusta aikaisempaa enemmän, kertoo Trafin asiantuntija Marjo Immonen.

Katso pääkuvan videolta, kuinka paljon tilaa linja-auto tarvitsee liikenteessä.

Ajokorttikoulutuksen uudistuksen yhtenä tavoitteena olikin, että polut ajokortin hankkimiseksi olisivat entistä monimuotoisempia. Oleellista ei ole, missä ja miten opetus on hankittu, vaan se, että uudet kuljettajat tulisivat entistä valmiimpina liikenteeseen.

Uudistus vähensi pakollisten tuntien määrää autokouluissa, mutta toi samalla muun muassa opetuslupaoppilaat ammattimaisen opetuksen pariin jo ennen kuljettajantutkinnon suorittamista. Nykyään kaikkien ajokorttia suorittavien tulee käydä riskikoulutus autokoulussa tai muun Trafin hyväksymän liikenneturvallisuuskouluttajan luona.

Opetusluvalla henkilöauton ajokortin ajokokeen suorittaneiden osuus on jatkanut kasvuaan heinäkuun lakimuutoksen jälkeen. Vuonna 2017 osuus oli 20 prosenttia kaikista kokeen suorittaneista, tammi-kesäkuussa kuluvana vuonna 21 prosenttia ja heinä-elokuussa jo 23 prosenttia.

Ajokokeiden suorittajien määrässä laskua heinä-elokuussa

Heinä-elokuussa henkilöauton eli B-luokan ajokokeen suoritti hyväksytysti noin 7 700 henkilöä. Määrä on alhaisempi kuin vastaavaan aikaan vuosina 2016 ja 2017, jolloin hyväksyttyjä ajokokeita suoritettiin 10 700 ja 11 100 kappaletta. Yhteensä tänä vuonna tammi-elokuussa on suoritettu hyväksytysti 37 100 B-luokan ajokoetta eli 8 prosenttia vähemmän kuin samassa ajassa viime vuonna, jolloin kokeita suoritettiin 40 200.

– Heinä-elokuun ajokokeiden suoritusmääriin ovat varmasti vaikuttaneet kuljettajaopetukseen tulleet muutokset, kuten uusi, kaikille kuuluva riskikoulutus, joka tulee olla suoritettuna ennen ajokokeeseen menoa. Joillain paikkakunnilla ajokokeissa on myös ollut ruuhkaa ja aikaa on joutunut odottamaan, Immonen toteaa.

Opetuslupalaiset pääsivät useimmin ensimmäisellä yrityksellä ajokokeesta läpi

Heinä-elokuussa B-luokan ajokokeen läpäisi ensimmäisellä yrityskerralla hyväksytysti 64 prosenttia. Tämä on kaksi prosenttiyksikköä vähemmän kuin tammi-kesäkuussa 2018.

Heinä-elokuussa opetuslupalaisista 70 prosenttia suoritti ajokokeen hyväksytysti ensimmäisellä yrityskerralla, kun autokouluissa opetuksen saaneiden osuus oli 61 prosenttia. Edeltävinä vuosina ja alkuvuonna 2018 opetusluvalla opetuksen saaneiden ensimmäisellä kerralla hyväksyttyjen ajokokeiden osuus oli autokouluissa opetuksen saaneita alhaisempi.

– Kuljettajantutkintouudistuksen myötä ajokokeen arvostelu muuttui aikaisempaa kokonaisvaltaisemmaksi eikä yksittäisiin virheisiin enää kiinnitetä samalla tavalla huomiota, vaan ajotaitoa katsotaan kokonaisuutena, painottaa Immonen.

– Tämä painotuksen muutos näkynee myös ensimmäisellä yrityskerralla läpipäässeiden hyväksynnöissä, sillä usein opetusluvalla ajokorttia hankkivilla on huomattavasti enemmän ajoharjoittelua takanaan kokeeseen mennessä kuin pelkästään autokoulussa opiskelleilla. Myös loppuvaiheessa ammattimaisessa opetuksessa suoritettava riskientunnistamiskoulutus auttaa varmasti kehittymään liikennetilanteita kokonaisvaltaisemmin hahmottaviksi kuljettajiksi.

Uusittu teoriakoe on vaativampi kaikille

Uudistettu teoriakoe testaa liikennetilanteiden hahmottamista ja riskien hahmottamista aikaisempaa tarkemmin. Ensimmäisellä yrityskerralla B-luokan teoriakokeen suoritti heinä-elokuussa hyväksytysti 76 prosenttia teoriakokeen tehneistä, mikä on 11 prosenttiyksikköä vähemmän kuin alkuvuonna 2018.

Opetusluvalla opetuksen saaneista 79 prosenttia läpäisi teoriakokeen ensimmäisellä yrityskerralla, kun autokoulussa opetuksen saaneista ensimmäisellä yrityskerralla läpi pääsi 76 prosenttia.

– Kahden kuukauden perusteella on ennenaikaista vetää liian tiukkoja johtopäätöksiä, mutta ainakin ensimmäisten kuukausien kokemusten perusteella näyttää siltä, että uudistus on kehittänyt kuljettajantutkintoa toivottuun suuntaan, Immonen summaa.

Lähde: Trafi

Lue myös:

    Uusimmat