Opas 1944: "Lapseton ei ole järkevä ihminen"

Morsiamen opas vuodelta 1944 antaa neuvoja myös vaimoille ja vastanaineille. Lue naisille suunnatut, uskomattomat ohjeet.

Vuonna 1944 naisen ja miehen roolit olivat varsin erilaiset perheen sisällä. Kariston julkaisema ja nuorille naisille suunnattu opas neuvoi, millä tavoin hyvätapainen nuorikko suhtautui lasten hankintaan ja avioliittoon.

Otteita kirjasta:

– Mikä sopii miehelle, ei huvita nuorta vaimoa, ja päinvastoin. Nuorikolle olisi kovin mieleen ehkä käydä suurissa myymälöissä, nähdäkseen ja ostaakseen, tai myös ja teattereissa ja tansseissa, mutta tällöin on mahdollista, ettei miehellä ole halua mihinkään niistä, vaan se päinvastoin on hänestä vastenmielistä tai ikävystyttävää, eikä näissä oloissa pahantuulisuus ole kaukana. Toisaalta mies voi olla taipuvainen päivät päästään vaeltamaan pitkin kaupunkia ja loppumattomissa museosaleissa ja taidekokoelmissa, vanhoissa linnoissa ja kirkoissa, joiden ihanuudesta nuorikolla ei ole hämyäkään - jalat vain väsyvät häneltä, ja päätä huimaa, kun nähtävyyksien ylenpalttisuus nousee yli voimien. Lopuksi seuraa ehkä hermokohtaus ja suuri kyllästys moneksi päiväksi.

– Jos koetamme lyhyesti määritellä mitä perheenemännän tulee osata, niin sopinee sanoa, että etusijassa hänen asianaan on luoda koti ja sitä säilyttää kunnossa. Siihen kuuluu taloudellisia ja henkisiä asioita, käytännöllistä ja siveellistä kykyä, taitoa tehdä ja kodin laajuuden ja varojen mukaan teettää toisilla. Ja kaikkien näiden harrastusten tulee liittyä eheäksi kokonaisuudeksi, jossa perhe viihtyy ja menestyy.

– Emme tee tunteellisia huomautuksia esikoisen odottamisesta, vaikka emme tahdokaan salata mielipidettämme, että sellainen talo, jossa on lapsia, on nelin verroin hauskempi, kuin sellainen, jossa niitä ei ole. Olemme kokeneet, että kunnokkaat ja arvokkaat naiset yleensä haluavat saada lapsia, ja nekin kamalat rouvat, jotka sanovat lapsia "kakaroiksi" ja värisevät ajatellessaan pienokaista, useimmiten muuttuvat aivan verrattomiksi äideiksi, kun luonto ei jätä heille muuta valinnan varaa. Lapsettomuus ja vastenmielisyys lapsia kohtaan oli jo viime vuosikymmenellä suuressa maailmassa "mennyt pois muodista" (eikä se koskaan ollutkaan järkevien ihmisten tapana).

– Miehelle on muun ohella tärkeätä, että hän on saavuttanut vakavan ja tyynen omintakeisuuden, jonka avulla hän kykenee pitämään puoliansa, koska hän monin verroin enemmän kuin hänen vaimonsa joutuu varsinaisesti tekemisiin ulkopuolisen maailman kanssa.

Lähde: Morsiamen kirja, 1944/ Karisto

Kuvat: Lehtikuva

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat