Tänään on perjantai 13. päivä. Onko oikeasti syytä ahdistukseen vai onko kaikki vain taikauskoa?
Perjantai 13. on taikauskoisten käsityksen mukaan epäonnen päivä. Wikipedia kertoo, että päivä olisi saanut merkityksensä 1300-luvulla, jolloin Ranskan kuningas Filip IV Kaunis vangitutti kaikki Ranskan Temppeliherrain ritarikunnan jäsenet perjantaina, 13. lokakuuta 1307 ja syytti heitä saatananpalvonnasta. Muutamaa vuotta myöhemmin satoja temppeliherroja poltettiin roviolla. Taustalla oli ritarikunnan merkittävä omaisuus, jonka kruunu halusi - ja sai - haltuunsa.

Lukua 13 on kuitenkin pidetty outouden, pelottavuuden ja myös epäsuotuisana lukuna jo noin 5 000 vuotta. Sumerilaisten kalenterissa joka seitsemäs vuosi lisättiin 13. kuukausi, jotta kalenteri pysyisi vuodenaikojen tasalla. Ylimääräinen 13. kuukausi oli kaikkien outojen asioiden vertauskuva, kirjoittaa Tiina Klemettilä
Yle Priimassa.
Kristinuskossa 13 on ollut myös viimeisen ehtoollisen osanottajamäärä ja perjantai puolestaan viikonpäivä, jolloin Jeesus ristiinnaulittiin. Perjantai oli tuohon aikaan yleinen julkisten rangaistusten toimeenpanopäivä, joten viikonpäivä ei ollut mitenkään sattumaa.
Jotain päivässä kuitenkin on. Suomalaisen tutkimuksen mukaan naisten kuolonkolareiden määrä lisääntyy perjantaina 13. päivänä 61 prosentilla, ja brittitutkimuksen mukaan liikenneonnettomuusriski kasvaa kaikilla yli puolella, kertoo Yle.

