Onko metsässäsi ulkomaisia marjanpoimijoita? Jokamiehenoikeudet kuuluvat heillekin
Jokamiehenoikeudet nousevat yleensä otsikkoihin rikkeiden kautta. – Jokamiehenoikeudet ovat yleisiä ja ne kuuluvat kaikille. Eli koska oikeudet tulevat lainsäädännöstä, ei voida sanoa, että joku oikeus kuuluu vain suomalaisille, Suomen Ladun Anne Rautiainen muistuttaa.
Positiivisesta luonteestaan huolimatta jokamiehenoikeudet nousevat yleensä otsikkoihin silloin, kun joku rikkoo niitä. Esimerkiksi voi ottaa kesän 2012 marjasota-lööpit.
– Ne liittyivät ulkomaalaisten marjanpoimijoiden harjoittamaan kaupalliseen marjanpoimintaan. Lisäksi on puhuttu siitä, kuinka saksalaisia rantautui mökkirantaan ja tulee kauhea hulabaloo. Käytännössä jokamiehenoikeudet nousevat julkisuuteen useimmiten kesällä, kun otsikoita on vähän, ja yleensä aina negaation kautta, eli tällaisessa rikkomusaiheessa, Suomen Ladun Anne Rautiainen sanoo.
Rikkomuksia aiheuttaa kuitenkin mikroskooppisen pieni osa jokamiehenoikeuksien käyttäjistä. Rautiainen muistuttaa, että yli 90 prosenttia suomalaisista ulkoilee joka vuosi, ja yli 90 prosenttia ulkoilukäynneistä kohdistuu alueelle, jossa on metsää.
– Valtaosa ulkoilusta kohdistuu metsäisille alueille, ja valtaosa siitä on jokamiehenoikeutta. Kukaan ei edes tiedä, että metsässä käydään ja liikutaan niin paljon, koska siitä ei jää jälkiä, se ei aiheuta haittaa eikä häiriötä eikä maastoon jää muitakaan jälkiä kulkijoista, jotka osaavat toimia siellä oikein. Sen takia oikein käytetty jokamiehenoikeus on oikeastaan tosi näkymätöntä, toisin kuin lööpit, jotka nousevat aina esiin.
Omaan pakastimeen, naapurin mummon pakastimeen?
Lööpeistä huolimatta niin sanotut kriisit jokamiehenoikeuden tiimoilta eivät yleensä ole kriisejä. Marjojakin saa poimia, vaikkei olisi Suomen kansalainen.
– Jokamiehenoikeudet ovat yleisiä ja ne kuuluvat kaikille. Eli koska oikeudet tulevat lainsäädännöstä, ei voida sanoa, että joku oikeus kuuluu vain suomalaisille, tai jokin oikeus ei kuulu turistille. Kaikilla, jotka ovat Suomessa käymässä, on samat oikeudet, mutta toki heidät voidaan tuomita samoista rötöksistä, koska olemme Suomen lainsäädännön alla, Rautiainen kuvaa.
– Jokamiehenoikeus ei riipu käyttäjästä tai käytön tarkoituksesta. Eli jos keräämme mustikoita, se on ihan sama, keräämmekö me niitä omaan pakastimeen, naapurin mummon pakastimeen, vai myymmekö me niitä mummolle tai jollekin marjanvälittäjälle. Jokamiehenoikeuden käytön rajat ratkaisee toiminta: miten toiminta näkyy luonnossa? Jos se aiheuttaa haittaa tai häiriötä, se ei ole enää jokamiehenoikeutta riippumatta siitä, mihin marjat poiminnan jälkeen menevät. Vaikka keräisimme marjoja omaan pakastimeen, mutta samalla roskaamme luontoa tai kaivamme maata ja kävelemme toisen pihapiirin läpi, se ei kuulu jokamiehenoikeuteen.
Uusimmat
-
17:54
Liverpoolille iso takaisku – tähtipelaajan loukkaantumisesta lisätietoja
-
17:44
Entinen SM-liigapelaaja hyppää seurapomoksi – "Ymmärrän ainutlaatuiset haasteet"
-
17:43
Kenen oikeudet menivät edelle, kun koronarajoituksia tehtiin? "Paperit eivät olleet kunnossa"
-
17:37
Ulkoministeri Elina Valtonen: Kiovassa huomaa, ettei sotaväsymykseen ole varaa – MTV seuraa sotaa
-
17:28
Kotimainen raaka-aine, joka kannattaa nyt napata ostoskoriin – perunaakin maukkaampaa
-
17:13
MTV:n tiedot: KRP tutkii Ruotsista johdettua laajaa huumeorganisaatiota, jonka epäillään tuoneen Suomeen valtavasti eri huumeita – vangituilla yhteyksiä katujengeihin
-
17:01
Ranska rokottaa miljoonia ankkoja lintuinfluenssaa vastaan
-
17:01
Karu ilmoitus Ruotsista – maajoukkueen päävalmentajalla edessään "mahdoton tehtävä"
-
16:54
Suuri tapahtumajärjestäjä Loud n' Live Promotions yrityssaneeraukseen
-
16:30
Maajussi-Kallen morsianehdokas tekee lopullisen ilmoituksen ennen valintaa: "Haluaisin kertoa sinulle rehellisesti ja vilpittömästi"
-
16:19
FC Barcelonan kohkattu ihmelapsi allekirjoitti jatkosopimuksen – mukana järisyttävä miljardioptio
-
16:19
Mandatumin pörssitaival alkoi heilahdellen
-
16:07
Sateenkaarijärjestöt kokoontuivat Reykjavikiin keskustelemaan kohtaamastaan vihasta – kaksi miestä pahoinpiteli transaktivistin vakavasti
-
16:01
Poliisi törmäsi liikenteessä melkoiseen kuormaan: Kuskille rapsahti 18 päiväsakkoa – "Liikennekelvoton"
-
15:32
Tuttu kasvo palaa SM-liigaan – loukkaantumiset ja pelikielto laittoivat joukkueen reagoimaan
-
15:29
Video: Turkissa laajoja ratsioita Ankaran itsemurhapommin jälkeen
-
15:16
Tuorein TTK-pudotus tuli Tanssiraadille yllätyksenä – yksi piirre pareissa mietityttää: "Voi koitua kohtaloksi"
-
15:12
Huittisten ABC:llä nuorison välinen väkivallanteko – tappelussa käytettiin pesäpallomailoja
-
15:11
13-vuotias teki historiallisen ammattilaisdebyytin
-
14:59
Upea näky! Base-hyppääjä kiiti satumaisen linnan ohi 200 kilometrin tuntivauhtia
-
Lataa lisää