Onko koirasi optimisti vai pessimisti?

Koiratkin voivat olla optimisteja tai pessimistejä, paljastuu tuoreesta tutkimuksesta. Mikäli koira tuhoaa esimerkiksi huonekaluja omistajan poissa ollessa, on se todennäköisesti luonteeltaan pessimisti.

Bristolin yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan koirien luonne-erot näkyvät muun muassa niiden käytöksessä omistajan poissa ollessa.

Tutkijat selvittivät ensin koiran luonne-erot opettamalla näitä tunnistamaan ruokakuppeja, jotka olivat joko tyhjiä ja tai täynnä. Tutkimuksen aluksi tutkijat sijoittivat tyhjät ja täydet kupit eri puolille huonetta. Tämän jälkeen tutkijat sijoittivat ruokakupit niin sanotulle neutraalille alueelle. Koirien luonne-erot paljastuivat siinä, miten ne lähestyivät ruokakuppeja: positiiviset koirat juoksivat kupille innoissaan odottaen löytävänsä sieltä ruokaa, pessimistit lähestyivät kuppeja sen sijaan epäröivästi.

Tutkimuksessa tarkkailtiin koiria myös silloin, kun niiden omistajat olivat poissa. Optimistiset koirat olivat huomattavasti rennompia myös silloin kun niiden omistaja ei ollut paikalla. Pessimistiset sen sijaan ryhtyivät helposti haukkumaan tai käyttäytymään huonosti.

Tutkijoiden mukaan havainnot voivat auttaa koiranomistajia tunnistamaan koiran ongelmallisen käyttäytymisen syitä ja auttaa etsimään apua käytösongelmiin.

(MTV3 - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat