Niin sanottu G-piste on viime aikoina saanut jälleen huomiota Andrea Burrin tutkimusryhmineen kaksosilla tekemän tutkimuksen jälkeen. Tutkimusta on kovasti uutisoitu eri medioissa ja tuotu esille Burrin johtopäätös siitä, ettei G-pistettä ole olemassakaan. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin yksinkertainen.
Mies G-pisteen takana
Saksalainen gynekologi Ernest Gräfenber (1881–1957) oli erikoistunut muun muassa naisten seksuaalianatomian tutkimiseen ja luotettavan ehkäisymenetelmän kehittämiseen. Gräfenber oli jo vuodesta 1928 lähtien julkaissut tutkimuksia kohdun sisälle laitettavista hedelmöittymistä ehkäisevistä laitteista. Hän valmisti näitä ehkäisyvälineitä hopea- ja silkkilangasta.
Gräfenbergin tutkimukset kierukan kantaäidistä herättivät myös Yhdysvalloissa vaikuttaneen ehkäisyn pioneerin Margaret Sangerin (1879–1966) mielenkiinnon. Sanger halusikin Gräfenbergin Yhdysvaltoihin jatkamaan tutkimustyötään. Vaikka Gräfenberg oli yksi Berliinin johtavista gynekologeista ja hoiti natsiupseerien vaimoja, vangittiin hänet lopulta juutalaisuutensa takia. Sanger lähetti natseille melkoiset takuurahat, jotta sai Gräfenbergin vapautettua. Monen mutkan kautta Gräfenberg pääsi lopulta pakenemaan Yhdysvaltoihin.
Vuonna 1950 Gräfenberg julkaisi artikkelin tieteellisessä julkaisussa nimeltä The International Journal of Sexology. Artikkelin aihe oli The Role of Urethra in Female Orgasm eli virtsaputken merkitys naisen orgasmissa. Gräfenberg kirjoitti, että eräänlainen eroottinen alue on aina löydettävissä emättimen etuseinämästä virtsaputken kulkureitin mukaisesti. Artikkelissaan hän myös viittasi tutkijaan nimeltä Hardenberg, joka oli aikaisemmin todennut, että emättimestä löytyy hermopäätteitä ainoastaan etuseinämästä klitoriksen varren takaa. Gräfenbergin mukaan hänen omat tutkimuksensa vahvistivat Hardenbergin väitteen.
Gräfenberg kirjoitti myös, että orgasmin aikana tuo erogeeninen alue painautuu alaspäin sormea vasten. Hän sanoi, että tämä ilmiö oli löydettävissä kaikilta naisilta, jopa paremmin kuin emättimessä orgasmin aikana tapahtuvat lihassupistukset. Gräfenberg ei kuitenkaan missään kohtaa artikkelia mainitse alueen tarkkaa kokoa. Hän ei myöskään mainitse, että kyseessä olisi jokin tietty piste.
Gräfenbergin artikkelista on tärkeää havaita myös se, että hänen mukaansa naisen virtsaputken ympäristö sisältää vastaavaa paisuvaiskudosta kuin miehen peniksessäkin on. Naisen kiihottuessa tuo alue laajenee, joka on helposti tunnettavissa. Gräfenberg mainitsee artikkelissaan myös sen, että tuo virtsaputken erogeeniseksi alueeksi kutsumansa seutu saa stimulaatiota lähinnä vain silloin, kun mies yhtyy naiseen takaapäin. Lopuksi hän mainitsee, että emättimen etuseinämän erogeenisyys saattaa olla naisen seksuaalisen nautinnon kannalta jopa merkittävämpi kuin klitoriksen tuoma nautinto ja siksi se tulisi huomioida.
G-piste nimetään ja kiistely alkaa
1980-luvun alussa Alice Ladas, Beverly Whipple ja John Perry alkoivat tutkia muun muassa emättimen etuseinämän tuntoherkkyyttä. He kirjoittivat tutkimustensa pohjalta kirjan nimeltä The G Spot and Other Recent Discoveries about Human Sexuality. Kirjassaan he nimeävät emättimen etuseinämässä olevan erogeenisen alueen Gräfenbergin mukaan G-pisteeksi. Kirjassa mainitaan ensimmäisen kerran myös G-pisteen tarkka sijainti. Kirjoittajien mukaan G-piste on suoraan häpyluun takana emättimen etuseinämässä. He vielä tarkensivat, että yleensä kyseinen piste löytyy häpyluun takaosan ja kohdun kaulan etuosan välisestä keskipisteestä, jossa se sijaitsee virtsaputken kulkureitin mukaisesti. Piste on lähellä virtsarakon kaulaa kohdassa, jossa virtsarakko yhtyy virtsaputkeen. He myös mainitsevat, että koska G-piste sijaitsee syvällä vaginaalisessa seinämässä, tarvitaan pisteen löytämiseksi emättimen seinämän voimakasta painamista. Naisen kiihottuminen helpottaa pisteen löytymistä.
Kirjan ilmestyminen herätti välittömästi kiivaan keskustelun ammattipiireissä siitä, onko naisilla todellakin G-pisteeksi kutsuttava alue vai ei. Esimerkiksi arvostettu lääkäri Hoch kirjoitti, että G-pistettä ei sinällään esiinny ja termin mahdollinen ammattimainen käyttö ei ole ainoastaan epäkorrektia vaan myös harhaanjohtavaa.
Professori Alzate suoritti useita G-pistettä koskevia tutkimuksia. Ensimmäisen tutkimuksensa perusteella Alzate totesi, että suurimmalla osalla naisista on emättimessä erogeeninen alue tai alueita, joiden stimulointi johtaa orgasmiin. Toisessa artikkelissaan hän toteaa, että viimeisten empiiristen tutkimusten perusteella voidaan päätellä, että suurimmalla osalla – ja luultavasti kaikilla – naisilla on emättimessä alueita, joiden stimulointi johtaa orgasmiin. Alzaten yhdessä Hochin kanssa kirjoittamassa artikkelissa todetaan, että naisilla on erogeeninen alue emättimen etuseinämässä ja se voi joillakin naisilla jatkua koko etuseinämän matkan jopa takaseinämälle asti.
Sekä Alzate ja Hoch olivat sitä mieltä, että varsinaista G-pistettä ei tutkimuksista huolimatta löydy. He olivat kuitenkin sitä mieltä, että emättimen etuseinämä todellakin on hyvin erogeeninen alue. Koska mitään varsinaista anatomista pistettä sieltä ei kuitenkaan löydy, on termi G-piste silloin väärä.
Amerikassa ja Kanadassa tehtyyn laajaan tutkimukseen osallistui 1 289 terveydenhuollon ammattilaista. 84,3 prosenttia heistä oli sitä meiltä, että emättimessä on herkkä alue. 72,6 prosenttia heistä oli saanut orgasmin tuota aluetta stimuloitaessa. 11,4 prosenttia heistä totesi saavansa aina orgasmin, mikäli tuota herkkää kohtaa hyväillään.
Lääkäri Goldbergin johtama tutkijaryhmä selvitti myös G-pisteen olemassaolon mysteereitä. He käyttivät hyväkseen kellotaulun tapaista karttamallia merkitäkseen mahdollisen herkän alueen sijainnin. Alue esiintyi tutkimukseen osallistuneiden naisten mukaan kello 11–13 välillä. Golgbergin tutkimusryhmä oli lopulta sitä mieltä, että G-pisteen olemassaolo voidaan ainakin osittain myöntää, mutta varsinaista rauhasen kaltaista aluetta emättimestä ei löydy. Myös naisen eturauhasen anatomiaan ja naisen ejakulaatiota runsaasti tutkinut Zaviacic oli tutkimuksissaan tullut siihen tulokseen, että G-piste tai vastaava herkkä seutu löytyy emättimestä. Hän mukaansa kyse on kuitenkin naisen eturauhasesta.
2000-luvun tutkimukset
1990-luvulla G-piste sai ammattipiireissä olla melko rauhassa. 2000-luvun alussa alkoi sitten jälleen tapahtua. Baskin tutkimusryhmineen selvitti vihdoin naisen alapään neuroanatomiaa ja havaitsi, että emättimen etuseinämän ja virtsaputken välinen alue oli runsaasti hermotettu. Mitään varsinaista G-pistettä hei eivät kuitenkaan havainneet. Urologi O`Connell teki useamman tutkimuksen, jossa hän selvitti tarkasti klitoriksen todellisen anatomian, mutta hänkään ei havainnut G-pisteeksi kutsuttavaa anatomista aluetta.
Foldes ja Buisson ottivat ultraäänikuvia selvittääkseen sen, onko G-pistettä olemassa. Heidän mukaansa klitoriksen runko liikkuu lantionpohjalihasten supistuessa hiukan edestakaisin emättimen etuseinämän alueella ja tämä voisi selvittää sen, miksi niin sanottu G-piste olisi herkkä ja vaikuttaisi orgasmin syntymiseen.
Gravinan ryhmä käytti hyväkseen myös ultraäänikuvausta. Tutkimuksessa oli mukana 9 naista, jotka olivat saaneet emätinorgasmeja ja 11 naista, jotka taas olivat saaneet vain klitorisorgasmeja. Tutkijoiden mukaan emättimen etuseinämän paksuus korreloi emätinorgasmien kanssa eli naiset joilla tuo seinämä on paksumpi, saavat helpoiten emätinorgasmeja. Heidän mukaansa tuo paksu alue saattaa olla G-piste, mutta tarkkaa varmuutta asiasta ei heidän käyttämän ultraäänikuvaksen perusteella voi antaa. Media kuitenkin hehkutti, että G-piste on nyt löytynyt.
Aikaisemmin mainitsemaani Burrin johtamaan kyselytutkimukseen osallistui peräti 1 804 kaksosta, jotka olivat iältään 22–83-vuotiaita. 56 prosenttia naisista ilmoitti, että heidän mukaansa heillä on niin sanottu G-piste. Tutkimuksessa G-pisteen esiintyvyys kuitenkin laski sen mukaan, mitä iäkkäimmistä naisista oli kysymys. Tämä voi hyvinkin johtua siitä, että vanhemmat naiset eivät välttämättä edes tienneet, mikä G-piste oikein on. Tutkijoiden loppupäätelmä kuitenkin oli se, ettei G-pisteelle löydy geneettistä perustaa.
Battaglia tutkimusryhmineen päätti tarkentaa Gravinan tekemää tutkimusta. Battaglia käytti kahdessa erillisessä tutkimuksessa hyväkseen 3D-ulträaanikuvausta. Tutkimuksissa tuli vahvistus siihen, että emättimen etuseinämän ja virtsaputken välisessä alueessa on rauhaskudosta. Tuon alueen kokoon vaikuttaa naisen elimistön androgeenimäärät eli mitä enemmän naisen elimistössä on mieshormonia, sitä suurempi tuo alue on. Aikaisemmissa tutkimuksissa on myös tullut esille, että testosteronilla on säätelevä merkitys klitoriksessa sekä naisen eturauhasessa. Varsinaista G-pistettä tutkimuksissa ei löytynyt, sillä rauhaskudoksessa oli kyse mitä luultavimmin naisen eturauhasesta.
Yhteenveto
Nykyisin on erittäin vahva näyttö siitä, ettei mitään anatomista G-pistettä ole olemassakaan. Tämä tulee esille myös viime vuonna julkaistussa tutkimuksessa, jossa kiistellään G-pisteestä. Vaikka G-piste olisikin anatomisena alueena pelkkä myytti – tai gynekologian Ufo, kuten tutkija Hines toteaa – se ei silti tarkoita sitä, etteikö nainen voisi saada orgasmia emättimen etuseinämän stimulaation kautta. On nimittäin erittäin vahva näyttö myös siitä, että emättimen etumainen seinämä on hyvin erogeeninen alue.
Kuten arvostettu professori Levin toteaa, kyseessä on luultavasti naisen eturauhanen, Halbanin peitinkalvo sekä virtsaputken ja klitoriksen kudokset. Alan tutkijat jatkanevat tappelua G-pisteestä, mutta naisten kannattaa unohtaa moinen kinastelu ja keksittyä nauttimaan kyseisen alueen erogeenisuudesta.
Teksti: Kari Heusala
Kuvat: Shutterstock, Futureimagebank