Oma mies surmasi F1-radan toimitusjohtajan – todistajanlausunnot asettavat alkuperäisen motiivin kyseenalaiseksi

Belgian GP ajetaan tänä viikonloppuna ensimmäisen kerran vuosiin ilman Nathalie Maillet'ta Spa-Francorchampsin radan toimitusjohtajana. Maillet, 51, kuoli aiemmin elokuussa kotonaan Gouvyn kaupungissa, Belgiassa.

Maillet'n tappoi hänen miehensä Franz Dubois, joka ampui ensin Maillet'n ja tämän naisystävän Ann Lawrence Durviaux'n ja sitten itsensä. Alun perin mediassa esillä olleiden tietojen mukaan kyseessä olisi ollut kolmiodraama, mutta todistajanlausuntojen valossa mustasukkaisuusmotiivi on sittemmin asettunut ainakin joiltain osin kyseenalaiseen valoon.

Ann Lawrence Durviaux'n henkilökohtaisesti tunteneen Sandrine Detandt'n mukaan Maillet ja Dubois olivat eronneet.

– Maillet oli kertonut rakastuneensa Ann Lawrenceen. Eroprosessi oli kesken. Dubois ei tuntunut piittaavan, hän jopa tapasi Ann Lawrencen, Detandt sanoi yleisradioyhtiö RTBF:lle sveitsiläisen Blick-lehden mukaan.

 – Tämä on kaukana siitä, että petetty mies palaa yllättäen kotiin ja löytää vaimonsa jonkun toisen kanssa.

Blick kertoo myös, että vain muutama tunti ennen murhenäytelmää kolmikko oli ollut yhdessä ravintolassa läheisessä Bastognen kaupungissa. Viereisissä pöydissä istuneiden asiakkaiden mukaan Maillet ja Dubois olivat puhuneet siitä, että haluavat hoitaa eron siististi. Myös omaisuuden jakamisesta oli ollut puhetta.

Toisaalta tunteet olivat myös kuumenneet ja keskustelu oli yltynyt kovaääniseksi. Tämä käy ilmi myös valvontakameroista, jotka paljastavat Dubois'n poistuneen paikalta vähän ennen Maillet'ta ja Durviaux'ta, jotka maksoivat laskun lähtiessään.

Se, mitä tämän jälkeen tapahtui – ja ennen kaikkea miksi – on yhä mysteeri.

Lue myös:

    Uusimmat