Olympiamenestystä jahtaavan suomalaisurheilijan motivaatio oli koetuksella, kun koronakevät pyyhki kisakalenterin – "Se oli sellaista rypemistä"

Painonnostaja Anni Vuohijoen odotukset Tokion olympiakisoihin on korkealla – näin harjoittelu ja huippukunnon löytäminen sujuu koronapandemian keskellä 3:20
Katso videolta, kuinka Anni Vuohijoki on valmistautunut kohti olympialaisia.

Painonnostaja Anni Vuohijoki tähtäin on tarkasti kesään 2021 siirtyneissä Tokion olympialaisissa. Maailmalla vellova koronapandemia on kuitenkin aiheuttanut haasteita.

Ennen kuin koronapandemia tyhjensi urheilukalenterin keväällä 2020 jahtasi huippukuntoinen Vuohijoki hanakasti olympiapaikkaa Tokioon. Kisat kuitenkin lykkääntyivät vuodella, joten Vuohijoki on joutunut lykkäämään menestyshaaveitaan.

32-vuotias painnonostaja ei halua olympialaisiin vain osallistumisen ilosta, vaan tavoitteet ovat korkeammalla.

– Olen kertaalleen jo ollut olympialaisissa. Ei mun tarvitse pandemian jälkeen päästä olympialaisiin, vaan lähden sinne hakemaan sijoitusta. Kyllä minulla on saumat ja tavoitteet kuuden parhaan joukkoon.

– Voin sitten lähteä Pekingiin turistiksi, Vuohijoki heittää viitaten Pekingin talviolympialaisiin.

Mitä haasteita keväällä 2020 puhjennut koronapandemia toi mukanaan? Anni Vuohijoki kertoo rehdisti kokemistaan haasteista pääkuvan videolla.

Lue myös:

    Uusimmat